Falck katsoi häneen ihmeissään. Hänen apunsa ei siis tässä ollut tarpeen. Sen parempi!
— Minua ilahduttaa että te viihdytte täällä niin hyvin! Niin, kaikkialla voi olla onnellinen!
Rouva Baranoff hymyili. — Niin, voihan ainakin kuvitella niin olevansa — odotellessaan.
Falck käsitti sen pilaksi. — Ja mitähän me sitten oikeastaan odotamme?
— Oikeuden voittoa! Rouva Baranoff nousi ja jatkoi hiljaisemmalla äänellä:
— Kuuletteko huutoa, jonka ihmiset kohottavat? Näettekö, mikä pimeys nyt vallitsee maailmassa? Mutta synkintä pimeyttä seuraa päivänkoitto.
Hän läksi nopeasti pois. Falck jäi seisomaan paikoilleen. Hänen mielikuvituksensa oli joutunut liikkeelle.
Oli kuin rouva Baranoffin sanat olisivat loitsineet hänen eteensä
Venäjän veripunaisen taivaanrannan.
* * * * *
Aurinko oli laskenut. Vitkalleen liukuivat mainingit pitkin ulappaa — ja laskeutuivat lepoon.