— Ottakaa minut mukaan kotiinne, sallikaa minun tehdä työtä hyväksenne, lisäsi hän hiljaa.
Hänen katseensa oli alakuloinen ja rukoileva.
— Tietysti, mielihyvällä, vastasi tuomari kohteliaasti ja lähetti miehet noutamaan hänen tavaroitansa.
Ne vietiin alukseen. Halssimies nosti purjeet ja niin lähdettiin matkaan.
Auringonpaisteessa kimmelsi tiheä sumu hopeankarvaisena. Juuri kun he sivuuttivat saariston, heräsivät lokit ja lensivät merelle päin pitkin, veltoin siivenlyönnein.
Falck ei katsonut asiaksensa huolehtia seuranpidosta. Näin varhain aamulla ei hän ollut puhelutuulella.
Kului pari tuntia — sitten tuuli kiihtyi. Kevyt alus lensi eteenpäin pitkin laineita niin että vaahto pärskyi. Tuomarin uusi vene oli ensi matkallaan. Ukko Anders, joka hoiti pujeita, oli ylpeä siitä: nopealiikkeinen ja keveä se oli kuin kala, ja verraton purjeilla kuljettaessa.
Aavalla ulapalla aaltoili vahvasti.
Falck silmäili seuralaistansa. Tämä istui kuin vaipuneena omaan itseensä. Valohohteen ympäröimänä hän siinä istui ikäänkuin tummaan huntuun verhottuna.
Lopuksi tuomarista tuntui, että hänen pitäisi sanoa jotakin.