Falckia huvitti tarkata, kuinka hillitsevästi Elin rouva vaikutti
Veraan.
Totta puhuen oli Veran salaperäinen kirjeenvaihto hiukan hermostuttanut tuomaria. Hän oli myöskin hieman laskenut leikkiä hänen varastoon kokoontuneesta toimintahalustansa. Tuo esiintulvehtiva tarmo, joka vaikutti levottomalta kuin meri eikä näyttänyt voivan väsyä eikä kulua, oli hänestä hiukan hankala ja käsittämätön.
Nyt oli tuomarista huvittavaa nähdä, kuinka Vera keskustellessaan Elin rouvan kanssa hetkiseksi voi käydä tavallisten järkeväin ihmisten kaltaiseksi, jotka tyytyvät etäisyydestä ja ylimalkaisesti harrastamaan vapautta ja edistystä.
Elin rouvan olennossa oli näet jotakin, joka vaikutti siltä kuin saisi hän itse merenkin tyyntymään.
Rouva Baranoff ei liikuskellut paljon ihmisten parissa. Sen mukavammin kävi hänestä jutteleminen, kun oltiin koolla huvittelemassa.
Rovastin ja kamariherrattaren luona arvosteltiin häntä kristilliseltä näkökohdalta. Kummankin mielestä hän tuntui liian köykäiseltä. Rovastin mielestä täytyi Elin rouvan hänelle osoittamaa hyvyyttä katsoa siveellisesti paheksuttavaksi. Hän epäili, että rouva Baranoff oli karannut miehensä luota. Kamariherrattarella oli pikemminkin epäilyksiä, että hän juuri oli miestä pyydystämässä. Hän toivoi että Jumala auttaisi tuomaria pysymään kylmäkiskoisena.
Mitä muissa piireissä lienee hänestä ajateltukin — joka tapauksessa hänestä pidettiin, ja tuntui aina virkistävältä, jos kenellä oli jotain hänestä kerrottavaa.
Ihmeellisintä oli, että hän ikäänkuin sopi yhteen kaikkien ihmisten kanssa. Hän oli aina samaa mieltä kaikkien kanssa, ja se tuntui jokaisesta miellyttävältä. Että tämä ei johtunut mistään itsekkäistä laskelmista, siitä oltiin varmat. Pikemminkin sai jokainen vaikutelman, että hänen luontonsa oli niin suurenmoinen ja rikas, että siinä oli tilaa kaikelle, mitä kukin omalla tahollaan harrasteli. Ja hän oli niin selvillä kaikesta, sekä hyvästä että pahasta. Hän ei hämmästynyt mistään; hän voi aivan rauhallisesti keskustella mitä kammottavimmista seikoista — oli aina kuin hän olisi tiennyt paljonkin vielä pahempaa. Se tuntui jossakin määrin helpottavalta. Kuormat kävivät kuin kevyemmiksi ja pimeys vähemmän synkäksi.
Ainahan oli niitäkin, joista rannikon talvi kävi pitkäksi. Adventin alkaessa valtasi heidät helposti synkkämielisyys.
Kun tämäntapaiset ihmiset sattuivat yhteen hänen kanssaan, ajattelivat he: Sinun laitasi on kuten minunkin, sen voin nähdä sinusta!