Hänellä ei ollut käsitystäkään ajan kulusta. Hän ei tiennyt oliko istunut siinä neljännestunnin vai pari tuntia, kun hän äkkiä säpsähti tuntiessaan Suden-kuonon kädessään.
Hän oikaisihe. Samuel Stern tuli suoraan hänen luoksensa ja katsoi häneen lempeästi ja ihmetellen.
Hän ei liikahtanut.
Tuskan ilme kuvastui Samuel Sternin kasvoilla.
— Kuinka ovat asiat? En luullut että olisit täällä.
— Minä en viivy täällä, tulin tänne viimeisen kerran… Lähden heti, matkustan pois ensi yönä! — — Minun täytyy palata kotiin, kotiin Arvidin luo.
— Mutta minun pitää ensin sanoa sinulle jotakin, — — hän toisti sen moneen kertaan, ja hänen huulensa vaalenivat, — olen siitä niin pahoillani… mutta olette oikeassa siinä että olen aina ajatellut vain omaa itseäni!…
Samuel Stern laski lempeästi kätensä hänen käsivarrelleen ja pakotti hänet istumaan.
Oli kuin ei hän olisi kuullut mitä Thora sanoi eikä ollenkaan käsittänyt että heidän nyt piti erota.
Hän teki muutamia omituisen helliä kysymyksiä, jotka eivät ollenkaan kuuluneet asiaan.