— Enkeli käy yli kaiken maan ja tuo meille tervehdyksensä.
Hänen katseeseensa tuli juhlallinen ilme. Autuaallisuus täytti hänen mielensä.
Hänestä tuntui, kuin ei hänen sydämensä kestäisi — kuin täytyisi hänen menehtyä onneen!…
Taivas oli hehkunut kultaisin liekein, jotka leijailivat ja sammuivat.
Ja sitten tulvahti esiin punertava valomeri säteillen tummimmasta purppurasta hennoimpaan valkohohteeseen.
Ikuinen lumi hehkui tulessa, nummi peittyi veripunaan.
Mutta tunturien ja harjojen yläpuolella vallitsi häikäisevä kirkkaus.
Heistä oli kuin olisivat he saaneet ohi tähtien luoda katseen loppumattomaan iäisyyteen.
Ja siellä liiteli ihmeellisiä, hienoja kukkasia, joiden väreille ei kukaan ole keksinyt nimeä. Oli kuin näkisivät he valkosiipien välkkeen… lähetin kirkkauden mailta!…
Vavahdus kävi läpi Thoran olennon. Ihanan haaveen vallassa hän kuiskasi: