"Vai niin, sinullehan käy mainion hyvin", sanoi rouva Creek rohkaisevasti, kun Greeta rupesi hengästymään. "Olen aina sanonut, että muutamat tytöt menevät yhä eteenpäin, kun toiset sitä vastoin menevät taaksepäin, ja tavallisesti riippuu heistä itsestään, mihin päin heidän matkansa käy. No miten sinä hoidat rahojasi, lapseni?"
"Minä", sanoi Greeta vähän itsetietoisesti, "en käytä rahoistani muuta kuin sen verran, mitä välttämättömästi tarvitsen. Minä säästän hitaasti, mutta varmasti."
"Se on hyvä, Greeta, sillä saattaahan tulla aika, jolloin sinä niitä tarvitset; sairautta tai vanhuuden aika —"
"Eihän toki, hyvä rouva, en milloinkaan ole ajatellut itseäni." Greeta näytti ihan loukkaantuneelta. "Ei, minä en milloinkaan saattaisi olla niin ahne. Muille minä tietysti — — No niin, en voi siitä kertoa teille, mutta minä säästän kuitenkin yhä edelleen. Minä olen niin päättänyt."
"No olet kai iloinen, kun olet jälleen päässyt Lontooseen?"
"Minä sekä olen enkä ole. On niin hauskaa maalla, kun on kaikkien ihmisten tuttava. Katsokaas, siellä meidän kylässä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka ei tunne minua ja sano minulle hyvää päivää taikka hyvää iltaa. Me olemme maalla kuten yksi ainoa suuri perhe; siellä on niin vähän ihmisiä, että kaikki tuntevat toinen toisensa, mutta täällä Lontoossa olen vain kuin kärpänen. Täällä on liian monta sellaista kuin minä, jotta kukaan viitsisi kiinnittää huomiota minuun. Oi, minä pidän maalla olosta. Mutta siellä ei ole niin siistiä kuin olla pitäisi, eikä siellä ole vesirattaita eikä roskarattaita eikä kadunlakaisijoita teillä, ja se on aivan hirveätä kengille. Mutta kun tulin tänne Lontooseen takaisin ja näin puodit ja kansan ja hevoset ja vaunut, niin olisinpa tahtonut syleillä kaikkia, niin iloiseksi kävin, kun näin ne kaikki jälleen. Ja kuinka rouva Jones voi ja Artturi? Tapaatteko heitä joskus?"
"Kyllä välistä. Sinun täytyy pujahtaa heidän luoksensa hetkiseksi, jos saat aikaa."
"Kyllä pujahdankin; mutta oi, rouva Creek, kuinka olen iloinen siitä, että sain oikein hyvän palveluspaikan! Tiedättekö, Nesbitt aikoo opettaa minua pöydässä tarjoilemaan. Minä vapisen jo sitä ajatellessanikin, mutta minä koetan parastani, ja jos minä osaan pidellä vateja oikein siivosti, lyömättä niitä rikki, niin tunnen itseni vallan mahtavaksi!"
Tämä oli oikein hauska vierailu. Greeta juoksi sieltä rouva Jonesin luo, ja sekä rouva että poika ottivat hänet ilolla vastaan. Palattuansa rouva Dalen taloon, vakuutti Greeta Nesbittille, että on hyvin hauskaa käydä tervehtimässä vanhoja ystäviä.
"Sillä tiedättekö, Nesbitt, minun mieleeni muistuu, minkälainen minä olin vuosi takaperin, ja sitten katson itseäni ja sanon: Oh, Greeta, sinä olit hirveän tavallinen tyttö, kun ensin menit palvelukseen! Sinä et tietänyt mitään etkä ollut mitään nähnyt, mutta nyt sinä tiedät paljon taloudenhoitoon kuuluvia asioita. Ja minä olen kovin iloinen siitä, etten nyt asu Bone Alleyssa."