"Herra Bennett, oletteko milloinkaan nähnyt pakanaa taikka jotakuta lähetyssaarnaajaa?" kysyi tyttö.
"Olenhan toki", vastasi tämä hymyillen. "Jokainen mustahan on pakana, ja niitä on yllin kyllin siellä, mistä me tulemme."
"Mitä kieltä he puhuvat, englanninkieltäkö?"
"He mongertavat kaikenlaista sekasotkua; hindukieltä tavallisesti, mutta yleensä on heidän kielensä niin sekotettua, että minä en vain heitä ymmärrä."
Greeta tuli alakuloiseksi. "Ja te olette nähnyt lähetyssaarnaajan?"
"Olen. Onko hän luulonne mukaan kummitus? Minä en juuri pidä heistä lukua eikä kapteeni myöskään, niin että meillä ei ollut paljon tekemistä heidän kanssaan. He ovat jonkunlaisia pappeja, joilla on kirkkoja ja kouluja aivan kuin meillä täällä Englannissa."
"Mutta", sanoi Greeta vähän epäillen, "löytyy myöskin naislähetyssaarnaajia Intiassa, minä tiedän, että niitä löytyy."
"Te olette ihan oikeassa, olen nähnyt muutamia. Mutta ne pysyvät kouluissaan eivätkä muuten ole kapteenin suosiossa eivätkä minunkaan."
Hän nauroi puhuessaan.
Greeta oli vaiti, mutta hän ajatteli sitä enemmän. Sitten tuli päivä, jolloin hän itse sai tavata kapteeni d'Arcyn.