Nuori kapteeni otti sen häneltä liikutettuna.
"Mikä pieni sankaritar! Hän kuuli varmaan, mitä puhuin tädille, ja meni suoraa päätä lipasta tuomaan."
Greeta vietiin ajoneuvoissa lähimpään sairaalaan, ja kapteeni d'Arcy itse saattoi hänet sinne.
Uupuneena mielenliikutuksesta rouva Dale istahti tuolille ja rupesi itkemään. Nesbitt läheni häntä osottaakseen myötätuntoisuuttaan, josta kumminkaan ei juuri voinut lohdutusta olla.
"Lucy ja minä olemme aina sanoneet, että hän on vallan luonnottoman hyvä. Sanotaan, että joka nuorena kuolee, saa kaiken hyvyytensä noin yhdessä koossa, niin sanoakseni. En ole koskaan tavannut nuorta tyttöä, joka olisi niin yksinkertainen ja vakava uskossaan, ja me olemme aina sanoneet, että hän varmaankin kuolee aikaisin. Niin niitten aina käy, tuollaisten tyttöjen, mutta tämä on niin hirveä loppu meidän mielestämme. Minä luulen todellakin, ettei hänessä ollut henkeä, kun hän kannettiin ulos. Hän varmaankin tukehtui, kun hän kaatui, ja se ehkä olikin armo."
"Uskollinen kuolemaan asti", puhui rouva Dale ikäänkuin itsekseen, koettaen tyynnyttää mieltänsä. "Oi Greeta, kuinka sinä olet saanut meidät kaikki häpeämään!"
Muutama tunti myöhemmin oli tuli sammutettu ja väki hajonnut. Ainoastaan kaksi palokuntalaista ja poliisi jäivät vielä vartioimaan taloa.
Aikaisin aamun koittaessa palasi kapteeni d'Arcy tätinsä luo.
"Hän elää, täti, mutta palohaavat ovat vaikeat. Pelkäänpä, ettei hän jaksa toipua."
Sama mielipide oli myöskin hänen hoitajillaan ja lääkäreillä. Monta vuorokautta hän makasi kuumeessa ja houreissa; mutta eräänä päivänä hän heräsi horrostilastaan ja rupesi kysymään, missä hän oli.