"Tunnetteko minun kapteenini, neiti?" kysyi Greeta innokkaasti. "Hän tuli tänne minua tervehtimään eräänä päivänä. Hän on siivo herra, paljon siivompi kuin hänen palvelijansa, herra Bennett."
"Kuinka sinä voit ajatella mitään työtä, sinä pieni raukka?" Joyce katseli häntä säälivin silmin. "Olen varma siitä, että olet tullut paljon pienemmäksi entisestä. Et näytä siltä, kuin voisit mihinkään ryhtyä."
"Oi neiti, minun hiukseni minut sellaiseksi tekevät", selitti Greeta surullisena. "Kun minä saan myssyni takaisin, tulen isoksi jälleen. Minä niin odotan sitä aikaa, jolloin saan sen päähäni. Olen mielestäni aivan pukematon ilman sitä."
Joyce nauroi.
"Minä luulen, että sinun täytyy ensin päästä johonkin toipumuskotiin, ennenkuin rupeat ajattelemaan myssyjäsi. Minäpä puhun sisareni kanssa asiasta."
Greeta ei näyttänyt olevan varsin tyytyväinen sellaiseen tulevaisuussuunnitelmaan. "Suokaa anteeksi, neiti, mutta minä en pidä tuollaisista kodeista ja sen semmoisista. Olen kuullut, että niissä on paljon kaikenlaisia sääntöjä, enkä minä voi kärsiä sääntöjä, ainakaan kun ne ovat kirjoitetut suurilla kirjaimilla. Minä tulen terveeksi ja voimakkaaksi ja jaksan pian tehdä työtä, kun vain pääsen täältä pois. Minun on hyvä olla täällä, mutta ruoka on niin ja näin, sitä on tavallisesti kupeissa. Väliin ajattelen, että makkara tahi syltynpalanen maistuisi mainion hyvältä."
Sitten hän kysyi Helenaa.
"Onko hän oikein terve jälleen? Olen iloinen, että hän on terve, sillä se vasta oli hirveätä, kun hän siinä makasi tuperruksissa! Sitä en milloinkaan voi unhottaa. Ja oi miten iloiseksi tulen, kun jälleen saan palata kotiin maalle. Minä olen aivan samaa mieltä kuin rouva Creek, että se kokonaan voittaa Lontoon."
"Onpa hauskaa, että niin ajattelet. Nyt minun täytyy lähteä. Me kirjoitamme sinulle, kun jälleen palaamme kotiin. Olemme suostuneet siitä rouva Dalen kanssa. Hyvästi."
Joyce kurkotti kätensä hyvästiksi, ja Greeta puristi sitä kunnioittavasti.