"Olen ollut Intiassa viisitoista vuotta."
"Oohoo!" Greetan ääni ilmaisi sekä pelkoa että ihastusta. "Mutta ette ollut puhujana siellä toisten joukossa."
"En, minä kuuntelin niitä, jotka olivat uudempia ja nuorempia kuin minä, ja mielestäni oli hyvä kuunnella heitä."
"Oi herra pastori", sanoi Greeta loistavin silmin ja punastuvin poskin, "en ole milloinkaan nähnyt pakanaa, mutta lähetyssaarnaaja on melkein yhtä hyvä; tahtoisitteko antaa minulle kättä?"
"Aivan mielelläni."
Greeta tunsi itsensä niin onnelliseksi, kuin jos hän olisi kätellyt kuningatarta.
"Paljon kiitoksia, herra pastori; ja olkaa hyvä ja sanokaa, onko missään pakanoita, jotka puhuvat englanninkieltä siellä, mihin minun täytyy mennä, sillä minä en ole kasvatettu puhumaan ranskaa ja sellaista."
"Minun mielestäni sinä saisit tyytyä puhumaan pakanoille täällä kotimaassa. Niitä on yllin kyllin, tyttöseni. Ehkäpä Jumala näyttää, että parhaiten voit häntä palvella täällä. Ja jos sinä lähetät säästösi muitten avuksi, jotka pakanamaihin lähtevät, niin sinä otat osaa suureen evankeliumin levitystyöhön kaikessa maailmassa."
Greeta painoi alas päänsä.
"Olen päättänyt mennä pakanamaille ja minä toivon, että saan mukaani erään ystävän, jonka nimi on Ellen. Mutta jos Jumala ei pidä minua sopivana, niin hän sen kyllä ilmoittaa tavalla tai toisella."