Hän meni ääneti, hiljaa lattian poikki tädin vuoteelle asti.
"Olen tuonut muutamia orvokkeja teille, täti. Ne tuoksuvat oikein hyvältä."
Rouva Perkins kääntyi vuoteessaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kuihtuneet.
"Olen saanut jälleen tuon kummallisen kivun kylkeeni, Greeta", mutisi hän. "Pane muutama tippa konjakkia lämpimään veteen ja anna minulle."
Greeta laski pois kukkavihon ja kiirehti ruokakaapin luo, jossa konjakkipullo säilytettiin. Ei sitä usein käytetty — olkoon se sanottu rouva Perkinsin kunniaksi.
Greetalla oli pian lämmin juoma tädilleen valmiina.
Rouva Perkins tuli paremmaksi heti, kun hän oli sitä nauttinut, ja saattoi jälleen kohota istumaan vuoteeseensa.
"Se tuli niin äkkiä", selitti hän, "ja minulla on koko joukko työtä tehtävänä. Tule tänne, Greeta, anna minulle villat. Puhuitko sinä jotakin orvokeista? Mistä ne sait?"
"Minä ostin ne, täti."
"Ostit orvokkeja!" Rouva Perkinsin ääni muuttui heti. "Voi sinua pahaa, tuhlaavaista tyttöä. Ja mistä sinä rahat sait? Minä makaan täällä työtä tehden aamusta iltaan, ja sinä kuljet kaduilla ja ostat kukkasia kuten ylhäiset naiset! Sinun tulisi hävetä!"