Greeta totteli heti. Kun hän aamulla heräsi, oli hänen tätinsä tavallisissa voimissaan, ja heidän yöllinen keskustelunsa tuntui ikäänkuin unelta. Ei kumpikaan maininnut siitä mitään, ja heidän elämänsä kulki tavallista rataansa seuraavaan sunnuntaihin asti.
Greeta lähti tänä aamuna pyhäkouluun, tehden lujan päätöksen ahkerasti toimivissa aivoissaan.
Hän jäi toisten lasten mentyä vielä kouluun.
"Minä pyydän saada kysyä jotakin opettajalta."
"Sittepä voit tulla mukanani kirkkoon. Meillä on hyvää aikaa ja voimme jäädä vielä hetkeksi istumaan. Mitä nyt tahdot tietää?"
"Tahdon vain kysyä teiltä, opettaja, että eikö nykyaikana ole mitään keinoa, millä rampaa saattaisi parantaa, samaten kuin spitaalitautinen kapteeni parannettiin, hän josta raamatussa puhutaan?"
"Vai niin, sinä tarkoitat Naemania! Ei, Jumala ei anna sellaisten ihmeitten enää tapahtua, niitä ei enään tarvita."
Greetan kasvot kävivät alakuloisen näköisiksi.
"Siis ei voi tehdä mitään hyvää raajarikko raukoille enään?"
"Kyllä varmaan", vastasi neiti Gregory, ja samalla hänen kasvonsa saivat valoisan ja ilostuneen sävyn. "Heidän sydämmensä voidaan tehdä terveeksi ja onnelliseksi, ja sehän meissä on paras osa. Me ajattelemme paljon ruumistamme, sen kipuja ja tuskia, mutta se on vain verho tahi häkki, missä sielu asuu. Kuljin eilen hyvin ahdasta ja pimeää katua ja havaitsin erään ikkunan ulkopuolella rastaan häkissään laulelevan niin iloisesti ja kauniisti, ikäänkuin se olisi ollut metsässä puun oksalla luonnon ihanan vehreyden ympäröimänä. Tiedätkö missä rastaat tavallisesti asuvat, Greeta? Maalla, kukkien ja kasteesta kimaltelevan ruohon ympäröiminä ja vapaassa raittiissa ilmassa, yläpuolellaan taivaan avara sininen kaarros, ja yltympärillä muita lintuja, joiden parissa voivat riemuita päivät pitkät. Sepä on maailma, joka voi synnyttää iloista laulua — mutta tuo lintu, josta mainitsin, oli ahdettu häkkiin, joka ympärimitaten oli vain jalan suuruinen, eikä se nähnyt häkistään muuta kuin nokea, tomua ja sumua ja kuuli vain riitelevien ja hoilaavien miesten ja naisten ääniä, tai lasten, jotka väliin viskasivat häkkiä kohti kiviä, osuakseen lintuun. Kuitenkin kaikesta huolimatta se lauloi iloisesti, aivan kuin olisi ollut maalla vapauttaan nauttimassa. Se lauloi, koska sillä oli terve ja onnellinen sydän. Ja jos meillä on rampa ruumis, saattaa meillä kuitenkin olla laulava sydän."