"Minä kysyin häneltä, voisiko tehdä jotakin hyvää sellaisille sairaille, joita lääkärit eivät voi parantaa, ja hän vastasi: 'Kyllä, heidän sydämmensä saattavat tulla terveiksi ja onnellisiksi. Se tuntuu niin elvyttävältä, eikö tunnukin? Minä luulin, että kuulisitte siitä mielellänne."
"Kiitän nöyrimmästi", vastasi täti ivallisesti.
Nyt syntyi äänettömyys. Ateria oli lopussa. Greeta pesi astiat ja siivosi huoneen. Täti istui vuoteessaan patjojen nojassa ja luki erästä sunnuntailehteä, mutta äkki-arvaamatta hän huikeasti huudahti.
"Se on tuo vanha kipu jälleen! Oi, oi! mitä minun pitää tehdä? Se repii sisuksiani kuten kravun saksilla!"
"Minä annan vähän konjakkia", sanoi Greeta.
Mutta täti ei tahtonut mitään. Hän valitti ja vaikeroitsi ja alkoi puhua sekavasti.
"Se on sydän, minä tiedän sen — minä kuolen pian. — Onnellinen sydän — niin, se on kaunista puhetta — laulaa — minä muistan sen kun kävin pyhäkoulua — silloin osasin laulaa — minä lauloin parhaimmin kaikista — miten se olikaan?"
"Sun ristis olkoon sauvanan', tukena heikkoudessan', sun veres sielun puhdistus, sun kuolos uskon uudistus!"
"Mitä sinä sanoit, Greeta, Jumalan rakkaudesta? Voi, voi! Oi, hae lääkäri, joudu, joudu!"
Hänen kasvonsa vääntyivät kouristuksista, ja Greeta riensi ulos huoneesta.