Hän viipyi kauan, mutta tuli vihdoin takaisin hyvin vakavan näköisenä.
"Tule sisälle, missä on maito?" kysyi Joyce, joka ovessa tuli häntä vastaan.
"Voi, neiti, ei minulla olekkaan."
"Miksi ei? Oletko sen kaatanut? Mikä nyt on?"
Vastauksen sijasta Greeta vähän nosti hameensa liepeitä ja näytti jalkaansa, joka oli ihan loassa.
"Minun täytyi palata takaisin, se oli ihan hirvittävää! En ole milloinkaan nähnyt sellaista lokaa — en milloinkaan! Ei se ole sellaista lokaa, kuin se, mihin minä olen tottunut; tämä tarttuu kiinni! Ja se tuli joka askeleelta pahemmaksi, ei mikään hevonen olisi siitä päässyt läpi."
Joyce tuijotti häneen hämmästyneenä, mutta sitten hän kadotti kärsivällisyytensä.
"Sinä tyhmä tyttö! Ei täällä maalla auta pelätä lokaa. Täällä me odotamme maitoa, jotta saisimme juoda teetä. Kuinka sinä luulet meidän saavan maitomme? Ellet sinä sitä tuo, täytyy minun mennä."
Kyyneleet, jotka olivat vuotamaisillaan, tulvasivat nyt virtana hänen silmistään.
"Neiti, nämät ovat minun parhaat kenkäni, ja ne maksavat 6 markkaa, mutta kyllä minä koetan uudestaan."