"J.K. Tulevana sunnuntaina lähden pyhäkouluun. Olkaa niin hyvä ja sanokaa terveisiä rouva Jonesille."
"Niin, niin", sanoi rouva Creek, pannen kirjettä kokoon ja ottaen silmälasit päästään. "Tytöt tähän aikaan ovat toisenlaisia kuin minun nuorena ollessani. Maalla liian likaista hänelle! Mitä nyt vielä! Ei sanaakaan puhtaasta, suloisesta ilmasta ja sinisestä taivaasta ja laulavista linnuista, viheriästä ruohosta, puista ja pensaista. Hänen silmänsä ei kohoudu yli loan. Minä häpeän hänen puolestaan — häpeän totta tosiaankin!"
VIIDES LUKU.
Liikanaista uskollisuutta.
"Greeta, Joyce neiti ja minä lähdemme matkalle ja viivymme poissa toiseen päivään. Olemme paljon miettineet, mitä tekisimme sinun suhteesi, mutta rouva Timson, lähin naapurimme, on ystävällisesti luvannut, että saat maata hänen luonaan. Luulen melkein parhaaksi, että lukitsemme talon ovet ja annamme sinun olla hänen luonansa koko ajan."
Mutta siitä ei Greeta pitänyt. Nythän hänellä oli tilaisuus osottaa uskollisuuttaan.
"Oi neiti hyvä, minulla on niin paljon puhdistettavaa. Kyllä minä olen oikein varovainen ja pidän huolta kaikesta. Joyce neiti on minua opettanut puhdistamaan minun messinkiluukkujani vieraskamarissamme, ja sitten minun täytyy pestä kaappieni hyllyt, ja sitten minulla on kaksi esiliinaa pestävänä, ja sitäpaitsi, neiti, täytyy täällä olla joku, joka varjelee taloa, jos sattuisi tulemaan varkaita."
"Emme pelkää varkaita täällä", sanoi Helena hymyillen, "sitäpaitsi onhan meillä Albert Edvard, jonka voimme sitoa koppinsa viereen taloa vahtimaan."
Albert Edvard oli uusi tulokas, mäyräkoira, jonka neidit olivat saaneet pastorilta lahjaksi, ja se oli hyvin valveilla oleva vartija. Greeta ja koira olivat hyviä ystäviä ja heillä oli monet yhteiset suosikit ja vastenmielisyyden esineet.
"Niin, neiti, Albert Edvard ja minä pidämme hyvän huolen kaikesta."