"Oi neiti, hän oli niin pitkä ja hänen äänensä niin karkea."
"Tietysti", sanoi Joyce, "hän on vanha omituinen nainen, joka pitää yllätyksistä. No mitä hän kirjoittaa, Helena? Älä noin vakavalta näytä."
Helena kurkoitti hänelle kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:
"Rakkaat sisarentyttäreni!
Koska minä oleskelen ainoastaan viiden penikulman päässä teidän uudesta kodistanne, en voi kieltäytyä ilosta tulla teitä katsomaan ja aion viipyä luonanne vuorokauden. En ole pitkään aikaan antanut teille mitään lahjaa, mutta tahdon nyt odottaa, kunnes omin silmin saan nähdä, mitä tarvitsette. Odottakaa minua puoli kahdentoista junalla.
Teidän harras tätinne
Alicia Allandale."
Joyce luki tämän ääneensä.
Greetan kasvot ansaitsivat katsomista, kun hän kuunteli kirjettä ja rupesi käsittämään, miten loukkaavasti hän oli käyttäytynyt. Ojentaen repaleiksi revittyä kenkää sanoi hän juhlallisen surullisella äänellä:
"Ja tämä on kaikki, mitä hänestä on jäljellä."