"Ei meillä ole varoja ottaa sinua mukaan, Greeta, ja sinä olet liian nuori jäämään tänne yksin. Me aiomme lukita asuntomme. Nyt on kysymys vain siitä, mihin sinun jättäisimme?"
Greeta parka seisoi siinä aivan alakuloisena.
Joyce jatkoi:
"Sinä olet ollut pieni uskollinen ja hyvä palvelustyttö, emmekä me tahdo sinua kadottaa. Olemme ajatelleet, että sinä mahdollisesti satunnaisesti saisit paikan jonkun luona siksi aikaa kuin me olemme poissa — ja nyt olemme saaneet tietoomme sellaisen paikan. Rouva Dale, joka kävi luonamme eilen, palaa Lontooseen ja on tarjoutunut ottamaan sinut mukaansa. Jos tahdot lähteä hänen kanssaan, niin hän haluaisi tavata sinua tänään iltapäivällä. Me ajattelimme, että sinä ehkä mielelläsi tahtoisit tavata Lontoon ystäviäsi jälleen. Ja kun sitten palaamme takaisin, tulee sinun olla täällä meitä vastassa."
"Voi neiti, kuinka kauan te viivytte poissa?"
"Kaksi kuukautta mahdollisesti. Emme tiedä aivan varmaan."
"Mutta, neiti, tahtooko rouva Dale, että minä hänen ruokansa valmistan? Tiedättehän, etten minä vielä ole niin taitava; te laitatte aina itse pasteijat ja makeisleivokset."
"En luule, että sinua ruoanlaittoon käytetään."
"Kyllä koetan, neiti, parastani." Greeta oli hyvin vakava, ja vielä vakavammalta hän näytti, kun hän lähti Mallowin kartanoon. Hän ei ollut käynyt siellä sitten kuin Ellen oli käyttäytynyt niin pahoin häntä kohtaan, ja hän mietti, mitä hän sanoisi, jos tapaisivat toisensa.
Tiellä hän kohtasi vanhan Job Somersin, joka tulla kompuroitsi kahden kepin nojalla muutaman askelen päässä tuvastaan.