"Minä lähden takaisin Lontooseen", sanoi hän juhlallisesti, "nyt sanon sinulle hyvästi, Ellen. Minä toivon sinulle kaikkea hyvää ja myöskin sitä, ettet milloinkaan saisi sellaista ystävää, joka on sinun tapaisesi. Minä annan anteeksi, että minusta luovuit, mutta minulla ei enään ole sinulle mitään sanomista."
"Se oli kaikkityyni Ned Thorpen syy", sanoi Ellen innokkaasti. "Ja hän on nyt poissa, Greeta, eikä palaa enää, ja minä olen kuullut, että hän pian menee naimisiin. Ja minä olen niin pahoillani, Greeta, sillä minä pidin sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta tytöstä, joita tunnen."
Greetan vanha auringonpaisteinen hymy palasi heti takaisin.
"Ajatteletko todellakin niin, Ellen? Oi kuinka olen iloinen! Tahdotko todellakin tulla ystäväkseni jälleen?"
"Niin totta kuin tässä seison", vakuutti Ellen. "Ja minä olen kovin pahoillani siitä, että lähdet Lontooseen. Minä toivoisin, että rouva Dale ottaisi minut myöskin mukaansa. Etkö voi pyytää, että hän sen tekisi? Sinä ja minä sopisimme hänelle hyvin."
Greetan silmät loistivat.
"Kyllä sopisimme; mutta hänellä on toisia palvelustyttöjä, Ellen, ja minä olen aivan kauhistuksissani, sillä en minä ole koskaan ollut yhdessä oikeitten palvelustyttöjen kanssa ennen, eikä minulla ole aavistusta siitä, minkälaisia ne ovat. Oi Ellen, kuinka iloinen olen siitä, että me taas olemme ystäviä!"
Ja ihastuksissaan Greeta syleili Elleniä ja suuteli häntä, ja sitten he lupasivat kirjoittaa toisilleen ainakin joka pyhä.
Greetasta tuntui kuin hän olisi kävellyt ilmassa, niin keveä oli hänen sydämmensä sinä iltapäivänä.
"Suokaa anteeksi, neiti", sanoi hän Helenalle. "Minä olen niin kiihtyneessä tilassa, että teidän ei pidä panna pahaksenne, jos minä nauran. Ellen on selvittänyt asiat ja nyt olemme samalla kannalla kuin ennen, ja tiedättekös neiti, minun sydämmeni on ihan tulvillaan. Se on ollut niin tyhjä siitä asti kuin Ellen minut hylkäsi. Ja kuulkaas neiti, rouva Dale ottaa minut mukaansa tulevana torstaina."