Sua, Tettiks, autuaaksi
Kehun, kuin sä puun nenässä,
Ravinnoittu kastehelta,
Kuninkaan tavalla laulat.
Omas' ompi kaikki tyyni,
Mitä maassa kasvoaapi,
Mitä mehtäkin tarjoopi.
Rakastettu maaväeltä
Sinä oot, et heitä haittaa;
Ja imeeksi ihmisille
Suven ennustat suloisen.
Rakas oot Runottarille,
Rakas Foibollenki varsin,
Joka soiton anto sullen.
Sua ei vanhuus vioita,
Maanlapsi laulavainen,
Veretön ja vaivatonki;
Jumaloinpa verta lienet.
XXV.
UNONEN.
Näjin unta juoksevaini;
Oli hartioilla siivet.
Ja Eròspa, jolla suuri
Oli paino pohkioilla.
Ajo jälkehen, ja sautto.
Mitä tuo nyt merkinneepi?
Tosin, että ahdistettu
Usioilt' Eròtiloilta,
Minä muista irti pääsen,
Tähän ainuaanpa puutun.
XXVI.
EROKSEN NUOLET.
(45.)
Tuo ukko Afrodiiten
Leemnolla ahjossansa
Vasamat Eròtiloitten
Teräksestä telkyttääpi.
Väkäset Kytheere sitten
Metosessa karkaseepi,
Sivelee Eròs sapelia.
Tähän tappelusta Aares
Tuli kalpo käissä kerran;
Sepä moitti nuolt' Eròksen.
Ja Eròs sanoo: "Täm' ompi
Kova kyllä. Koitteleppas."
Vasaman nyt Aares otti;
Ja hymyili tuo Kytheere.
Sep' on urho uikertaapi:
"Kova on, he, vie se poies."
Ja Eròs "sen saat" sanoopi.