Kun hän oli mennyt, herra Blaizot nosti silmänsä luetteloistaan ja sovitellen silmälasejaan sanoi oivalle opettajalleni:
— Olen ollut Pyhän Katariinan kirjakauppias kohta neljä vuosikymmentä, ja minusta on aina uusi ilo kuulla niiden viisaiden puheita, jotka käyvät kaupassani. Mutta en oikein pidä yleisiä asioita koskevista keskusteluista. Siinä kiihtyy, syntyy turhaa toraa.
— Niissä asioissa ei olekaan pysyviä periaatteita, sanoi kelpo opettajani.
— On ainakin yksi, jota kukaan ei uskalla vastustaa, vastasi herra Blaizot, kirjakauppias. Täytyy olla huono kristitty ja kunnoton ranskalainen kieltääkseen Reimsin pyhän lippaan voiman, jonka voiteella kuninkaamme voidellaan Kristuksen sijaisiksi Ranskan kuningaskuntaa varten. Siinä monarkismin peruste, jota ei koskaan järkytetä.
IV
Mississipin juttu.
Kuten tiedetään, Pariisin parlamentti langetti v. 1722 tuomion Mississipin jutussa, johon yhtiön johtajien ohella oli sekaantunut yksi ministeri, kuninkaan sihteeri, ja useita maaseudun ali-intendenttejä. Yhtiötä syytettiin siitä, että se oli turmellut kuninkaan ja valtion upseerit, vaikka he todellisuudessa olivat nylkeneet sen puhtaaksi heikon hallituksen virkailijain tavallisella ahneudella. Ja totta on, että siihen aikaan olivat kaikki hallituksen koneistot höltyneet tai toimivat väärin. Eräässä tuon kuuluisan jutun käsittelyssä tutkittiin parlamentin täysi-istunnossa erään Mississipin yhtiön johtajan vaimoa, rouva de la Morangèrea. Hän todisti, että herra Lescot, rikosasiain tuomarin sihteeri, oli kerran kutsunut hänet salaa Châtelet'hen ja selittänyt, että vain rouvasta itsestään riippui, pelastuisiko hänen puolisonsa, joka oli kaunis ja komea mies. Sihteeri oli puhunut jokseenkin tähän tapaan: "Hyvä rouva, kuninkaan todellisia ystäviä pahoittaa tässä jutussa eniten se, etteivät jansenistit ole siihen sekaantuneet. Nuo jansenistit ovat yhtä paljon kruunun kuin kuninkaankin vihollisia. Antakaa meille tilaisuus tuhota yksi heistä, ja palkitsemme tuon palveluksen valtiolle, palauttaen teille miehenne ja kaiken hänen omaisuutensa." Kun rouva de la Morangère oli kertonut tämän keskustelun, joka ei ollut aiottu julaistavaksi, oli parlamentin puheenjohtajan pakko kutsua täys-istuntoon herra Lescot, joka aluksi yritti kieltää. Mutta rouva de la Morangèrella oli kauniit, kirkkaat silmät, joitten katsetta hän ei kyennyt kestämään. Hän sekaantui ja joutui kiinni. Hän oli pahan näköinen punatukkainen mies kuten Judas Iskariot.
Tämä asia, joka tuli sanomalehtien tietoon, joutui koko Pariisin puheenaiheeksi. Siitä keskusteltiin salongeissa, kävelypaikoilla, parturin ja limonaadikauppiaan luona. Ja kaikkialla sai rouva de la Morangère osakseen yhtä paljon myötämielisyyttä kuin Lescot inhoa.
Yleinen uteliaisuus oli suuri vielä silloin, kun saatoin kunnon opettajaani, herra apotti Jérôme Coignardia, herra Blaizot'n luo, joka, kuten tiedätte, on kirjakauppias Pyhän Katariinan kuvan alla.
Tapasimme puodissa erään ministerin yksityissihteerin, joka oli kätkenyt kasvonsa Hollannista äsken tulleeseen kirjaan, ja kuuluisan herra Romanin, joka on käsitellyt valtiosyitä arvokkaissa teoksissa. Vanha herra Blaizot luki sanomalehtiä tiskinsä takana.