Hänen näin puhuessaan hänen äänensä hukkui rummun pärinään.
X
Armeija.
Kun siis paraikaa olimme Pont Neufillä kuulimme rummun pärinää. Ohi kulki värvärikersantin joukkue. Hän itse asteli kopeillen, käsi lanteella tusinan sotilaan etunenässä, jotka kantoivat pistimensä kärjissä makkaroita ja leipiä. Joukko kerjäläisiä ja lapsia katseli tätä menoa suu ammollaan.
Kersantti kiersi viiksiään ja esitti värväyspuheensa.
— Emme kallista korvaamme hänelle, sanoi oiva opettajani. Se olisi vain ajan hukkaa. Tuo kersantti puhuu kuninkaan nimessä eikä siis saata puhua nerokkaasti. Jos haluat kuulla oikein oivallisia puheita tästä asiasta, niin käyppä jossakin noissa Ferraillen rannan kapakoissa, joissa palkatut värvärit narraavat kirjoihinsa lakeijoita ja moukkia. Nuo värvärit puhuvat kauniisti, koska ovat lurjuksia. Muistelen nuoruudessani, kuningas vainajan aikana, kuulleeni mitä ihmeellisimmän puheen tällaisen ihmiskauppiaan suusta, joka piti liikettään Kurjuuden laaksossa — sehän näkyy tännekin, poikani. Kootessaan miehiä siirtomaihin hän jutteli tähän tapaan:
"Nuoret miehet ympärilläni! Olette tietysti kuulleet puhuttavan Cocanian maasta. Täytyy mennä Intiaan asti löytääkseen tuon onnen maan, jossa saa kaiken mitä mieli tekee. Haluatteko kultaa, helmiä, kalliita kiviä? Tiet ovat niillä lasketut; saa vain kumartua niitä poimiakseen. Eikä tarvitse kumartuakaan. Alkuasukkaat niitä teille poimivat. En puhukaan kahvista, sitruunista, granaattiomenista, appelsiineistä, ananasseista ja tuhansista makeista hedelmistä, joita kasvaa viljelemättä kuin maallisessa paratiisissa. Jos puhuisin naisille ja lapsille, saattaisin kehua heille kaikkia noita herkkuja, mutta nythän selitän asioita miehille."
— Jätän kertomatta kaiken, poikani, mitä hän sanoi kunniasta, mutta saat uskoa, että hän siinä veti vertoja Demosteenekselle voimassa ja Cicerolle sanarikkaudessa. Hänen puheensa tuloksena läksi viisi tai kuusi onnetonta nuorukaista kuolemaan keltakuumeeseen soissa, ja siitä näet, että kaunopuheisuus on vaarallinen ase ja että taidon teho osoittaa vastustamatonta voimaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Kiitä Jumalaa, Jacobus, ettei hän, kun ei ole antanut sinulle minkäänlaisia lahjoja, ole asettanut sinua vaaraan tulla jonakin päivänä kansojen ruoskaksi. Jumalan valitut tuntee siitä, poikani, ettei heillä ole liiaksi rohkeutta, ja olen saanut kokea, että tuo vilkas äly, jonka Taivas on minuun kätkenyt, on vain alituinen vaaranaihe rauhalleni tässä ja tulevassa maailmassa. Kuinkahan kävisi, jos Caesarin sydän ja ajatuskyky asuisi rinnassani ja päässäni? Himoni ei erottaisi sukupuolta ja sääli ei saisi puhevaltaa minussa. Sytyttäisin suunnattomia sotia, niin sisällä kuin ulkonakin. Tuolla suurella Caesarilla oli kuitenkin hieno sielu ja jonkunlaista mielenhellyyttä. Hän kuoli arvokkaasti hyveellisten murhaajien tikariniskuista. Maaliskuun Idus, ainaisesti kirottu päivä, jolloin viisastelevat raakurit tuhosivat tuon miellyttävän hirviön! Olen arvokas suremaan jumalallista Juliusta hänen äitinsä Venuksen rinnalla; jos sanonkin häntä hirveäksi, teen sen vain hellyydestä, sillä hänen tasasuhtaisessa sielussaan ei ollut liikaa muuta kuin voiman valtavuutta. Hänellä oli luontainen rytmin ja tahdin taju. Nuoruudessaan häntä miellyttivät yhtä paljon irstailun kuin opiskelun nautinnot. Hän oli puhuja, ja hänen kauneutensa koristi epäilemättä hänen esitystensä tarkoitettua kuivuutta. Hän rakasti Kleopatraa tuolla geometrisellä tarkkuudella, jota hän osoitti kaikissa suunnitelmissaan. Kirjoissaan ja teoissaan hän osoitti selvyyden neroutta. Hän oli järjestyksen ja rauhan ystävä sodassakin, altis sopusuhtaisuudelle ja niin taitava lakien rakentaja, että mekin vielä, niin barbaareja kuin olemmekin, elämme hänen valtakuntansa majesteetin tehon alla, joka on tehnyt maailman sellaiseksi kuin se nyt on.
Huomaathan, poikani, etten säästä kiitostani ja rakkauttanikaan häneltä. Sotapäällikkönä, diktaattorina, ylimäispapillisena valtiaana, hän on muovaillut maailman kaikkeuden kauneilla käsillään. Minä omasta puolestani olen ollut kaunopuheisuuden opettajana Beauvais'n kollegiossa, oopperalaulajattaren sihteerinä. Séezin piispan kirjastonhoitajana, julkisena kirjurina Viattomain Lasten hautuumaan luona, olen tehnyt komean luettelon harvinaisista käsikirjoituksista, olen laatinut muutaman kirjasen, joista on parempi olla puhumatta ja piirtänyt hienolle paperille mietelauseita, joita kustantajat eivät ole huolineet. Mutta kuitenkaan en vaihtaisi osaani suuren Caesarin kanssa. Se maksaisi liiaksi viattomuudelleni. Ja haluan mieluummin olla tuntematon, köyhä ja halveksittu mies, kuten todella nyt olenkin, kuin nousta niille kukkuloille, joista maailmoille avataan uusia päämääriä verisiä teitä pitkin.
Tuo värvärikersantti, jonka kuulet tuolla lupaavan noille rahjuksille kolikon päivässä, lihaa ja leipää, antaa minulle aihetta syviin mietteisiin sodasta ja armeijasta. Olen koetellut kaikkia ammatteja, paitsi sotilaallista, joka on aina herättänyt minussa inhoa ja pelkoa, sen orjuuttavan luonteen, väärän kunnian ja julmuuden takia, mitä siihen liittyy, ne kun ovat aivan vastaisia rauhalliselle luonnonladulleni, villille vapauden rakkaudelleni ja hengelleni, joka kunniaakin terveesti punniten arvaa pyssyn paukkeen tuottaman maineen oikeaan arvoonsa. En sano mitään voittamattomasta taipumuksestani mietiskelyyn, jota miekan ja pyssyn käyttö olisi aivan liiaksi kahlehtinut. Koska en halua olla Caesar, niin ymmärräthän, että saatan vielä vähemmän olla joku miekkaa kantava romaanisankari. Enkä salaa sinulta, poikani, että sotapalvelus tuntuu minusta sivistyneitten kansojen kauheimmalta rutolta.