— Hyvä herra, vastasi pieni vahtimestari, lähetit toimivat kuninkaan käskystä, joka, koska hän on kaikkien valtakunnan aarteiden oikea omistaja, saattaa käyttää niitä mielensä mukaan sotiinsa, rakennuksiinsa tai muihin tarkoituksiinsa.
— Se on kyllä totta, myönsi kunnon mestarini ja se onkin pelin sääntöjen mukaista. Tuomarit menettelevät siinä kuin pelissä katsoen, mitä sääntöihin on kirjoitettu. Siihen on merkitty kuninkaan oikeudet, joita palkkasoturit ja muu armeija tukevat. Ja äsken hirtetyllä raukalla ei ollutkaan henkivartioita, jotka olisivat kirjoittaneet pelin sääntöihin, että hänellä oli oikeus pitää neuvoksetar Jossen pitsejä. Se on täysin totuuden mukaista.
— Voi, hyvä herra, äänsi pieni vahtimestari, ettehän vain vertaa suurta Ludvigia, joka otti alamaistensa hopealautaset maksaakseen sotilailleen, tuohon olioon, joka varasti päähineen koristuksekseen!
— Hyvä herra, selitti oiva opettajani, on vähemmän viatonta käydä sotaa kuin mennä tanssiaisiin pitsimyssy päässään. Mutta oikeus antaa osansa jokaiselle, yhteiskuntapelin sääntöjen mukaan joka on kieroin, mielettömin ja ikävin kaikista peleistä. Onnettomuudeksi täytyy kaikkien kansalaisten ottaa osaa siihen.
— Se on välttämätöntä, lausui pieni vahtimestari.
— Niinpä laitkin ovat hyödyllisiä, jatkoi arvon mestarini. Mutta ne eivät ole oikeudenmukaisia eivätkä voikaan olla, sillä lait antavat kansalaisille oikeuden nauttia siitä, mikä kuuluu heille tekemättä erotusta oikean ja väärän omaisuuden välillä. Tuota erotusta ei olekaan pelin säännöissä, vaan ainoastaan jumalallisen oikeuden kirjoissa, jota kukaan ei osaa lukea.
Tunnetteko tarinan enkelistä ja erakosta? Enkeli laskeutui maan päälle ihmisen muodossa ja pyhiinvaeltajan puvussa. Kulkiessaan Egyptin kautta hän kolkutti illalla erään oivan erakon ovelle, joka, luullen häntä matkustajaksi tarjosi hänelle illallista ja antoi viiniä kultaisesta maljasta. Sitte hän pani enkelin vuoteeseensa nukkumaan ja heittäytyi itse maahan, olkikuvolle. Hänen nukkuessaan taivaallinen vieras nousi, otti maljan, josta oli juonut, kätki sen viittansa alle ja pakeni. Hän toimi näin, ei sen vuoksi, että olisi halunnut pahaa erakolle, vaan päinvastoin, silmällä pitäen isäntänsä etua, joka oli ottanut hänet vieraanvaraisesti vastaan. Sillä hän tiesi, että tuo maljakko olisi merkinnyt pyhän miehen kadotusta, sillä hän oli kiintynyt siihen koko sielullaan, ja Jumala tahtoo että ainoastaan häntä rakastetaan eikä salli, että hartauden harjoittaja on kiintynyt tämän maailman tavaroihin. Tuo enkeli, jolla oli osuutensa jumalallisesta viisaudesta, erotti väärän onnen oikeasta.
Tuomarit eivät tajua tätä erotusta. Kukapa tietää eikö neuvoksetar Jossekin olisi joutunut kadotukseen niitten pitsien vuoksi, jotka palvelijatar vei ja jotka tuomarit hänelle palauttivat?
— Sittenkin, sanoi vähäinen vahtimestari, on maassa nyt yhtä lurjusta vähemmän.
Hän pudisti pois pukuunsa tarttuneet leivänmurut, tervehti meitä ja läksi kevein askelin pois.