XXII
Oikeus.
(Jatko ja loppu.)
Hyvä opettajani katseli surumielin veden juoksua kuin kuvaa tästä maailmasta, missä kaikki kulkee ohi ja mikään ei muutu.
Hän pysyi jonkun aikaa miettivänä ja jatkoi sitte hiljaisemmalla äänellä:
— Minulle tuottaa perin suurta päänvaivaa jo se seikka, että juuri tuomarin pitää jakaa oikeutta. Onhan selvää, että heille on etunsa mukaista julistaa syylliseksi se, jota he ovat aluksi epäilleet. Yhteishenki, heidän keskuudessaan niin voimakas, johtaa heidät siihen. Niinpä saattaakin nähdä, että he koko menetelmässään syrjäyttävät puolustuksen häiritsevänä, ja myöntävät sille pääsyn, vasta sitte kun syyte on saanut aseensa ja ottanut ilmeensä, ja kun se lopuksi, keinotekoisesti, on saanut komean Minervan ulkomuodon.
Jo ammattinsa hengen mukaisesti he ovat taipuvaisia näkemään syyllisen jokaisessa syytetyssä, ja heidän intonsa näyttää useista Europan kansoista niin pelottavalta, että heidän avukseen asetetaan suurissa kysymyksissä kymmenkunta arvalla valittua kansalaista. Siitä käy selville, että sokea sattuma turvaa paremmin syytettyjen elämän ja vapauden kuin tuomareitten valistunut omatunto saattaa tehdä. On kyllä totta, että nuo arvalla valitut porvari-virkailijat pysytetään asioitten ulkopuolella, joista he näkevät ainoastaan loistavan kuoren. Vielä on totta, että koska he eivät tunne lakeja, heitä ei kutsuta niitä sovelluttamaan vaan ainoastaan yhdellä sanalla ratkaisemaan onko niiden sovelluttaminen paikallaan. Sanotaan, että tällaisista lautakunnan istunnoista on usein mielettömiä tuloksia, mutta että kansat, jotka ovat sellaista säätäneet, ovat kiintyneet niihin kuin hyvinkin kallisarvoisiin takeihin. Ja käsitän kyllä, että sillä tavoin syntyneitä päätöksiä saattaa hyväksyä. Ne saattavat olla taitamattomia ja julmia, mutta ainakaan niiden mielettömyydestä ja raakuudesta ei saata syyttää ketään. Kohtuuttomuus tuntuu siedettävältä, kun se on kyllin epäjohdonmukaista näyttääkseen tahdottomalta.
Tuo äsköinen pikku vahtimestari, jolla on niin syvä oikeudentunto, epäili minun pitävän varkaitten ja murhamiesten, puolta. Päinvastoin tuomitsen siinä määrin varkauden ja murhan, etten voi suvaita niiden lailla säännösteltyä jäljennöstäkään, ja minusta on tuskallista nähdä, etteivät tuomarit ole keksineet varkaitten ja murhaajien rankaisemiseksi mitään parempaa kuin heidän jäljittelemisensä; sillä, suoraan sanoen, Jakobus poikani, mitäpä muuta ovat sakot ja kuolemanrangaistus kuin ylväällä täsmällisyydellä täytettyä varkautta ja murhaa? Ja etkö huomaa, että oikeutemme pyrkii vain koko ylväydessään tuohon häpeälliseen pahan pahalla, surkeuden surkeudella kostamiseen ja kaksinkertaistamaan viat ja rikokset tasapainon ja tasasuhtaisuuden takia? Tässä tehtävässä saattaa kyllä osoittaa jonkunlaista vilpittömyyttä ja omanvoiton karttamista. Siinä saattaa osoittaa Hospital'in yhtä hyvin kuin Jeffreys'n ominaisuuksia ja itsekin tunnen aika rehellisiä virkamiehiä. Mutta olen halunnut, pyrkimällä itse periaatteihin, osoittaa sellaisen laitoksen oikean luonteen, jonka tuomareitten ylpeys ja kansojen kauhistus kilvan on pukenut lainattuun majesteettisuuteen. Olen tahtonut osoittaa noiden lakikirjojen alkuperäisen vähäpätöisyyden, jotka halutaan tehdä yleviksi, ja jotka todellisuudessa ovat vain kirjava kokoelma hätäneuvoja.
Lait ovat onnettomuudeksi ihmisten tekemiä; siitä niiden synkkä ja surkea alkuperä. Paraasta päästä tilaisuus ne synnytti. Tietämättömyys, taikausko, ruhtinaan ylpeys, lainsäätäjän edut, oikut, mielikuvitus: siinä noitten suurten lakikokoelmien alkuperä, jotka tulevat kunnianarvoisiksi sitte kun ne jo ovat aivan käsittämättömiä. Selittelijöitten yhä lisäämä, niitä vallitseva epäselvyys antaa niille muinaisten oraakelien majesteetin. Kuulen joka hetki sanottavan ja luen joka päivä sanomalehdistä, että nykyään teemme vain poikkeus- ja tilapäislakeja. Tuollainen näkemisen voima on ominaista lyhytnäköisille, jotka eivät huomaa, että se on muistintakaisen menetelmän jatkoa, ja että lait kaikkina aikoina ovat syntyneet sattumalta. Valitellaan myös sitä hämäryyttä ja ristiriitaisuutta, johon nykyiset lainsäätäjämme tuon tuostakin lankeavat. Eikä huomata, että heidän edelläkävijänsä olivat ihan yhtä hämäriä ja sekavia.
Todellisuudessa, Jakobus poikani, lait ovat hyviä tai huonoja, ei niin paljon itsessään kuin sen tavan vuoksi, millä niitä sovelletaan, ja joku perin kiero määräys ei vaikuta turmiollisesti, jos tuomari ei saata sitä voimaan. Tavoilla on paljon enemmän voimaa kuin laeilla. Tottumusten hioutuneisuus, hengen lempeys ovat ainoat lääkkeet, joita järjellisesti voi käyttää lakien barbarian parantamiseksi. Sillä lakeja laeilla korjatessa antaudutaan hitaasti perille vievälle, epävarmalle tielle. Vain vuosisadat saattavat purkaa vuosisatain työn. On hyvin vähän toiveita siitä, että ranskalainen Numa kerran tapaa Complegnen metsissä tai Fontainebleaun kallioilla toisen Egeria nymfin, joka lausuilee viisaita lakeja.