— Muistatko, kuinka sinä silloin maalla toivoit pääseväsi rauhantuomariksi pikku kylään? Se olisi onnea se!
Mutta halki tuulen huminan ja naisen kuiskauksen hän kuuli hätäkellon ja rummun äänen, hevosten kavioiden ja kanuunain pyöräin kaukaisen jyrinän kiveyksellä.
Parin askelen päässä hänestä virkahti muuan nuori mies, joka jutteli erään hienosti puetun naiskansalaisen kanssa:
— Oletteko kuullut viimeistä uutista?… Ooppera on muutettu Rue de la Loille.
Yhtä ja toista jo tiedettiin: kuiskailtiin Robespierren nimeä, mutta vavisten, sillä häntä pelättiin vielä. Ja kuullessaan hiljaa huhuiltavan hänen kukistumisestaan koettivat naiset salata hymyilyään.
Évariste Gamelin tarttui Élodien käteen, mutta työnsi sitten sen heti rajusti pois.
— Hyvästi! Minä olen sekoittanut sinutkin hirvittävään elämäntehtävääni, minä olen ainaiseksi turmellut sinun elämäsi. Hyvästi. Koeta unohtaa minut!
— Älä missään nimessä vain, sanoi Élodie, — mene kotiisi tänä, yönä: tule Maalaavaan Amoriin. Älä soita! Heitä kivellä ikkunaluukkuun. Minä tulen itse avaamaan sinulle oven ja piilotan sinut ullakolle.
— Sinä saat nähdä minut voittajana tai et enää milloinkaan. Hyvästi!
Lähestyessään kaupungintaloa hän kuuli taas noiden suurien päivien sorinan kohoavan raskasta taivaankantta kohden. Place de Grèvellä on aseiden kalsketta, sotapukujen ja nauhojen kirjavaa vilinää, Hanriot'n kanuunat ovat ampumakunnossa. Hän kiipeää ylös juhlaportaita, astuu neuvossaliin ja merkitsee itsensä läsnäolevaksi. Kaikki kommuunin yleisneuvoston läsnäolevat 491 jäsentä äänestävät syytettyjen puolesta.