— Ottakaa minut mukaanne, kansalainen, piilottakaa minut, olkaa niin armollinen!… Ne ovat huoneessani, Rue Fromenteaulla. Kun ne tulivat portaita ylös, pakenin Floran huoneeseen, joka on vieressä, ja hyppäsin ikkunasta alas kadulle, niin että nyrjäytin jalkani… Ne tulevat, ne tahtovat panna minut vankeuteen ja surmata minut… Viime viikolla ne tappoivat Virginien.
Brotteaux käsitti varsin hyvin, että hän puhui vallankumouskomitean valtuutetuista tai varmuusvaliokunnan komissaareista. Kunnallisneuvostolla oli siihen aikaan erittäin hyveellinen lainvalvoja, kansalainen Chaumette, joka vainosi ilotyttöjä tasavallan turmiollisimpina vihollisina. Hän tahtoi parantaa tavat. Totta puhuen Palais-Égalitén tytöt olivatkin hyvin vähässä määrin isänmaallisia. He kaipasivat vanhoja aikoja, eivätkä aina sitä salanneet. Useita oli jo teloitettu salaliittolaisina, ja heidän traagillinen kohtalonsa oli aiheuttanut paljon hämminkiä heidän vertaistensa parissa.
Kansalainen Brotteaux kysyi avunanojalta, mikä rikkomus hänen puoleltaan oli aiheuttanut vangitsemismääräyksen.
Tyttö vannoi ja vakuutti, ettei hän tiennyt siitä mitään, ettei hän ollut tehnyt mitään sellaista, josta häntä saatettaisiin syyttää.
— Jos niin on asia, tyttöseni, sanoi hänelle Brotteaux, — et sinä ole epäilyksenalainenkaan: sinun ei tarvitse mitään pelätä. Mene nukkumaan ja jätä minut rauhaan.
Silloin hän tunnusti kaikki:
— Minä repäisin irti kokardin ja huusin: "Eläköön kuningas!"
Brotteaux asteli pitkin autioita rantakatuja hänen kanssaan.
Puristautuen kiinni hänen käsipuoleensa tyttö sanoi:
— Eipä siltä, että minä häntä erityisesti rakastaisin, kuningasta; kyllä kai käsitätte, etten minä milloinkaan ole tuntenut häntä, ja kentiespä hän ei ole sen kummempi kuin muutkaan. Mutta nämä ovat pahoja. He ovat julmia meitä tyttöparkoja kohtaan. He kiusaavat, häiritsevät ja vahingoittavat minua kaikilla tavoin; he tahtovat estää minua harjoittamasta ammattiani. Minulla ei ole muuta. Ymmärrätte kai, että jos minulla olisi jokin muu, en tekisi tätä… Mitä he tahtovat? He vainoavat pieniä ja heikkoja, maidonkuljettajaa, hiilikauppiasta, vedenkantajaa, silittäjää. He eivät ole tyytyväisiä, ennenkuin ovat saaneet vihollisikseen koko köyhän kansan.
Brotteaux katseli häntä: hän oli melkein lapsen näköinen. Hän ei pelännyt enää. Hän jo puolittain hymyili, keveästi ja hieman väkinäisesti. Brotteaux kysyi hänen nimeään. Hän vastasi, että hänen nimensä oli Athénaïs ja että hän oli kuusitoistavuotias.