— Toden totta ei sivistystä kunnioiteta meidän päivinämme Ranskan kuningaskunnassa niinkuin roomalaisten kesken siihen aikaan, jolloin he kuitenkin jo olivat luopuneet alkuperäisestä hyveestään, mutta jolloin kaunopuheisuus kohotti Eugeniuksen valtaistuimelle. Ei ole harvinaista meidän vuosisadallamme tavata tietorikas mies istumassa ullakolla ilman tulta tai kynttilää. Exemplum ut talpa. Minä itse olen esimerkki siitä.
Hän kertoi nyt meille elämänsä juoksun, jonka minä olen toistava tässä sellaisenaan hänen omilla sanoillaan, paitsi eräitä kohtia, joita ikäni esti minua ymmärtämästä ja jotka siis eivät myöskään ole muistissani säilyneet. Ne olen katsonut velvollisuudekseni täydentää eräillä myöhemmin minulle uskotuilla tiedonannoilla, niiltä ajoilta, jolloin hän kunnioitti minua ystävyydellään.
2.
Hän kertoi:
— Sellaisena kuin te minut näette tässä, tai paremmin sanoen, aivan toisenlaisena kuin minut näette, nuorena, hoikkana, vilkassilmäisenä ja mustatukkaisena, minä opetin muinoin kauniita taiteita Beauvais'n kollegiossa, jossa esimiehiäni olivat hrat Dugué, Guérin, Coffin ja Baffier. Olin juuri päässyt papiksi ja aioin hankkia itselleni suurta mainetta kirjallisuuden alalla. Mutta eräs nainen saattoi kaikki minun toiveeni häpeään. Hänen nimensä oli Nicole Pigoreau, ja hän piti Kultainen raamattu nimistä kirjakauppaa torin varrella, kollegion edustalla. Minä kävin usein siellä selailemassa kirjoja, joita hän sai Hollannista, ja myöskin noita zweibrückiläisiä painoksia, joita sangen oppineet huomautukset, sanaluettelot ja selitykset kaunistavat. Minä olin rakastettava, ja rouva Pigoreau huomasi sen onnettomuudekseni. Hän oli ollut sievä ja taisi vieläkin miestä miellyttää. Hänen silmänsä puhuivat. Eräänä päivänä Cicerot, Titus Liviukset, Platonit ja Aristoteleet, Thukydideet, Polybiukset ja Varrot, Epiktetokset, Senecat, Boëtiukset ja Cassiodorukset, Homerokset, Aiskylokset, Sophokleet, Euripideet, Plautukset ja Terentiukset, Diodorus Sisilialaiset ja Dionysos Halikarnassolaiset, Pyhät Johannes Krysostomukset ja Pyhät Basiliukset, Pyhät Hieronymukset ja Pyhät Augustinukset, Erasmukset, Saumaise'it, Turnèbe'it ja Scaliger't, Pyhät Thomas Aquinolaiset, Pyhät Bonaventurat, Bossuet't ja Ferrit perässään, Lenain'it, Godefroy't, Mézeray't, Mainbourgit, Fabriciukset, Isä Lelong'it ja isä Pitou't, kaikki runoilijat, puhujat, historioitsijat, kirkkoisät, tohtorit, teologit, humanistit, kompilaattorit, kaikki kokoontuneina katosta lattiaan, näkivät meidän suudelmamme.
"Minä en ole voinut teitä vastustaa", hän sanoi, "mutta älkää silti ajatelko mitään pahaa minusta".
Hän ilmaisi rakkautensa minua kohtaan kiihkolla, joka oli käsittämätöntä. Kerran hän koetteli ylleni erästä papinkaulusta ja paria pitsikalvostimia, ja nähdessään, että ne sopivat mainiosti minulle, hän pyysi minua pitämään ne ominani. Minä en aluksi tahtonut niitä. Mutta kun hän loukkautui kielloistani, jotka hän käsitti lempensä herjaukseksi, suostuin ottamaan hänen lahjansa, peläten muuten hänet suututtavani.
Hyvä onneni kesti siksi kuin eräs upseeri astui minun tilalleni. Harmistuin siitä ankarasti ja annoin kostonhimossani tietää kollegion johtajille, että minä en enää käynyt Kultaisessa raamatussa, koska siellä oli vaara joutua näkemään kohtauksia, jotka olivat omiaan loukkaamaan nuoren hengellisen miehen häveliäisyyttä. Totta puhuen, minä en saanut aihetta onnitella itseäni tästä tempusta. Sillä kun rouva Pigoreau sai kuulla menettelystäni häntä kohtaan, hän kuulutti julki, että olin varastanut häneltä parin pitsikalvostimia ja papinkauluksen. Nämä väärät syytökset saapuivat johtajien korville, he antoivat tutkia kapsäkkini ja löysivät sieltä nuo korukalut, joiden rahallinen arvo oli melkoinen. He ajoivat minut pois kollegiosta, ja näin tulin minä, kuten ennen Hippolytos ja Bellerophon, naisen viekkauden ja ilkeyden tuntemaan. Tavaten itseni kadulta hynttyineni ja retoriikanvihkoineni minä olin mitä suurimmassa vaarassa kuolla nälkään, kunnes riisuin papintakkini ja sulkeuduin erään ylhäisen hugenotin suosioon, joka otti minut kirjurikseen ja saneli minulle häväistyskirjoituksia uskontoa vastaan.
— Ah, huudahti isäni, siinä te teitte sangen pahasti, herra apotti! Kunniallisen miehen ei tule lainata kättään mokomiin iljetyksiin. Ja vaikka minä olen oppimaton mies ja vain käsityöläinen ammatiltani, en voi sietää hugenotteja, noita "Niklaan lehmiä"!
— Te olette oikeassa, hyvä isäntä, vastasi apotti. — Se onkin synkin kohta minun elämässäni. En kadu mitään niinkuin sitä. Mutta tuo mies oli kalvinisti. Hän käytti minua kirjoittamaan ainoastaan luterilaisia ja sociniaaneja vastaan, joita hän ei voinut kärsiä, ja minä vakuutan, että hän pakotti minut käsittelemään näitä kerettiläisiä ankarammin kuin koskaan Sorbonnessa on tapana.