— Kas tuolla, kolmannen ja neljännen ikkunan välissä, minä näen eräitä hyllyjä, jotka mainehikasta taakkaa kannattavat! Itämaiset käsikirjoitukset ovat tavanneet toisensa siellä ja näyttävät ikäänkuin yhdessä keskustelevan. Näen siellä kymmenen tai kaksitoista sangen kunnianarvoista vanhusta, puettuina ryysyiseen purppuraan ja kullankirjailtuun silkkikankaaseen. Eräät heistä kantavat kuin bysanttilaiset keisarit jalokivisolkia manttelissaan. Toiset taas ovat suljetut norsunluisiin koteloihin.
— Ne ovat, sanoi hra d'Astarac, juutalaisia, arabialaisia ja persialaisia kabbalisteja. Te aukaisette juuri teoksen, jonka nimi on Valtava käsi. Te löydätte sen vierestä toisia, kuten Katettu pöytä, Uskollinen paimen, Temppelin rauniot ja Valo pimeydessä. Yhden paikka on tyhjä: sen kallisarvoisen käsikirjoituksen, jota Mosaïde par'aikaa tutkii ja jonka nimi on Hiljaiset vedet. Kuten ennen olen teille selittänyt, hyvät herrat, työskentelee Mosaïde minun talossani keksiäkseen heprealaisten kirjoitusten syvimpiä salaisuuksia, ja vaikka tuo rabbi on jo yli vuosisadan vanha, hän ei millään muotoa suostu kuolemaan, ennenkuin hän on kaikkien kabbalististen vertauskuvien ytimeen tunkeutunut. Olen hänelle siitä sangen kiitollinen, ja minä pyydän, hyvät herrat, kun tapaatte hänet, osoittamaan hänelle samoja tunteita, joita itse tunnen häntä kohtaan.
Mutta jättäkäämme tämä ja palatkaamme siihen, mikä erikoisesti teitä koskee. Olen ajatellut, että te, herra apotti, kääntäisitte latinaksi eräitä kreikkalaisia käsikirjoituksia, joiden arvo on mittaamaton. Minä luotan teidän oppineisuuteenne enkä epäile, ettei nuori oppilaanne voisi pian olla suureksi avuksi teille.
Ja kääntyen minun puoleeni:
— Niin, poikani, minulla on suuret toiveet teistä. Ne perustuvat parhaasta päästä siihen kasvatukseen, jonka olette saanut. Sillä te olette, niin sanoakseni, liekeissä kasvatettu, lieden luona, joka on salamanterien käymäpaikkoja. Tämä asianhaara on sangen huomattava.
Näin puhuen hän otti hyllyltä pakan käsikirjoituksia ja pani pöydälle ne.
— Tämä, hän sanoi osoittaen erästä papyruskääröä, — on kotoisin Englannista. Sen tekijä on Zozimos Panopolilainen, ja sitä luultiin kauan kadonneeksi, kunnes minä löysin sen erään Serapiin papin ruumiskirstusta. Ja nämä, hän lisäsi, näyttäen meille eräitä räsyisiä, loistavia ja suonikkaita lehtiä, joista tuskin saattoi erottaa siveltimellä maalattuja kreikkalaisia kirjaimia, — nämä ovat ennenkuulumattomia ilmestyksiä, toinen Sophar Persialaisen, toinen Johanneksen, Pyhän Evagian vanhimman papin, kokemia ja kuvailemia.
Olisin erittäin kiitollinen teille, jos ensin tahtoisitte näitä kahta teosta harrastaa. Me tutkisimme sitten Ptolemaiksen piispan Synesiuksen, Olympiodoruksen ja Stefanuksen käsikirjoituksia, jotka olen löytänyt eräästä Ravennan kellarista, missä ne ovat maanneet tuon oppimattoman Thedosiuksen ajoista asti, jota Suureksi nimitetään.
Suvaitkaa, hyvät herrat, nyt alkeellisesti tutustua tähän laajaperäiseen työhön. Te löydätte salin perältä, uunin oikealta puolen, ne kieliopit ja sanakirjat, jotka olen onnistunut kokoamaan ja jotka voivat olla joksikin avuksi teille. Suokaa anteeksi, että minun nyt täytyy jättää teidät, mutta neljä tai viisi keijua odottaa minua työhuoneessani. Kriton on katsova, että teiltä ei puutu mitään. Hyvästi!
Niin pian kuin hra d'Astarac oli mennyt, istui kunnon mestarini Zozimoksen papyruskääryn eteen ja aloitti suurennuslasin avulla, joka oli valmiina pöydällä, selitystyönsä. Minä kysyin häneltä, eikö hän ollut hämmästynyt äsken kuulemistaan.