— Se, mikä minulla vielä on sinulle kerrottavaa, Jacques, on vielä vähemmän uskottavaa. Kuitenkin on Cadette Saint-Avit puhunut minulle siitä aivan varmana asiana. Niinpä sanon sinulle, että hra Herkules d'Astarac ei maatilallaan oleskellessaan välittänyt muusta työstä kuin vangita pulloihin auringonvaloa. Cadette Saint-Avit ei tietänyt, kuinka hän siinä mahtoi menetellä, mutta varmaa on, että hänen pulloissaan, joita hän piti hyvin korkattuina ja lämmitti kiehuvassa vedessä, alkoi ajan oloon muodostua pienenpieniä, mutta ihastuttavan kauniita naisia, puettuja kuin teatteriprinsessat… Sinä naurat, poikani. Kuitenkaan eivät nämä ole pilan asioita, kun muistan niiden seurauksia. On suuri synti tällä tavoin tehdä luontokappaleita, jotka eivät voi tulla kastetuiksi eivätkä osallisiksi iäisestä autuudesta. Sillä et kai usko hra d'Astaracin kantaneen näitä naikkosiaan papin luokse pulloissaan ja pitäneen niitä kastemaljan päällä. Hän ei olisi saanut kummeja niille.

— Mutta rakas äiti, vastasin minä, hra d'Astaracin vauvat eivät tarvinneet kastetta, koska he eivät olleet osallisia perisynnistä.

— Sitä en ole tullut ajatelleeksi, sanoi äitini, eikä Cadette Saint-Avit itsekään ole virkkanut minulle mitään siitä, vaikka hän on kirkkoherran palvelijatar. Ikävä kyllä, hän lähti jo sangen nuorena Gascognesta eikä hän sen jälkeen ole kuullut mitään uutta hra d'Astaracista, ei hänen pulloistaan eikä naikkosistaan. Toivon, poikani Jacquot, että hän on nyt lakannut moisista synnillisistä hommistaan, joita ei voi suorittaa ilman pahanhengen apua.

Minä kysyin:

— Sanokaa minulle, äiti, onko kirkkoherran palvelijatar Cadette
Saint-Avit itse omin silmin nähnyt nuo pullo-naikkoset?

— Ei, lapseni. Hra d'Astarac oli liian salaperäinen näytelläkseen nukkiaan. Mutta Cadette Saint-Avit oli kuullut erään Fulgence-nimisen munkin puhuvan niistä, joka kävi usein linnassa ja vannoi, että hän oli nähnyt noiden pienokaisten nousevan lasisista vankiloistaan ja tanssivan menuettia. Tuo teki asian Cadette Saint-Avit'lle vielä uskottavammaksi. Sillä voi epäillä omia silmiään, mutta ei kunniallisen miehen sanaa, erittäinkään ei kirkonmiehen. Moisilla hommilla on vielä sekin onnettomuus, että ne maksavat hirveästi, eikä voi kuvitella, sanoi Cadette Saint-Avit, mitä kustannuksia hra Herkules d'Astaracilla oli hankkiakseen erikokoisia pullojaan, uunejaan ja taikakirjojaan, joilla hän oli koko linnan täyttänyt. Mutta hänestä oli veljiensä kuoltua tullut maakunnan rikkain aatelismies, ja sillä aikaa kuin hän tuhlasi omaisuuttaan turhuuksiin, tekivät hänen hyvät maatilansa työtä hänen puolestaan. Cadette Saint-Avit arvelee, että hän tuhlauksistaan huolimatta on vieläkin sangen rikas.

Samalla astui isäni paistintupaan. Hän syleili hellästi minua ja sanoi, että talo oli kadottanut puolet minun ja apotti Coignardin lähdettyä, joka oli kunniallinen ja iloluontoinen mies. Hän ylisti pukuani ja antoi minulle ohjauksen hyvässä käytöstavassa, huomauttaen, että hänen ammattinsa oli totuttanut hänet ulkonaiseen hienouteen, kun hänen aina oli ollut pakko kohdella vieraitaan ikäänkuin he olisivat olleet aatelismiehiä, vaikka he olisivatkin olleet pahinta roskaväkeä. Hän neuvoi minua liikuttamaan pyöreästi kyynärpäitäni ja käymään jalat ulospäin ja käski minun vielä mennä katsomaan näyttelijä Leandrea Saint-Germainin markkinoilla voidakseni tarkkaan häntä jäljitellä.

Me söimme yhteisen päivällisen hyvällä ruokahalulla ja erosimme vuodattaen virtaavia kyyneleitä. Minä rakastin suuresti heitä molempia, ja minua itketti vielä enemmän se, että minä kuusi viikkoa poissa oltuani olin heistä melkein kokonaan vieraantunut. Ja luulen, että sama tunne aiheutti heidän surunsa.

9.

Yö oli pikimusta astuessani ulos paistintuvasta. Kirjailijain-kadun nurkkauksessa minä kuulin leveän ja syvän äänen laulavan: