— Turhia puheita ei ole Mosaïdelta odotettava, sanoi meille hra d'Astarac. — Jo pitkät ajat on tämä viisas keskustellut ainoastaan henkien ja minun kanssani. Ne ovat yleviä keskusteluja. Koska hän varmaankaan ei ole suostuva tarinoimaan teidän kanssanne, hyvät herrat, koetan muutamalla sanalla antaa teille käsityksen hänen ansioistaan. Hän on ensimmäisenä selittänyt Mooseksen kirjain salatun merkityksen heprealaisten kirjoitusmerkkien mukaan, joiden tarkoitus taas riippuu kirjainten aakkosellisesta järjestyksestä. Tämä järjestys on ollut hukassa yhdennestätoista kirjaimesta alkaen. Mosaïde on sen löytänyt jälleen, ja tehnyt työn, jota eivät voineet Atrabis, Philo, Avicenna, Raymond Lullius, Pic de la Mirandole, Reuchlin, Henri Morus ja Robert Flydd. Mosaïde tuntee kullan luvun, joka henkien maailmassa vastaa Jehovaa. Ja te ymmärrätte, hyvät herrat, mikä ääretön merkitys sillä asialla on.
Kunnon mestarini otti nuuskarasian taskustaan, tarjosi meille kohteliaasti ja otti itsekin hyppysellisen sitä.
— Ettekö usko, herra d'Astarac, sanoi hän sitten, — että tuonkaltaiset tiedot ovat juuri omiaan saattamaan teidät helvettiin, tämän tilapäisen elämän päättyessä? Sillä ylevä herra Mosaïde erehtyy silminnähtävästi pyhiä kirjoja selitellessään. Kun Meidän Herramme kuoli ristinpuulla ihmisten lunastamiseksi, lankesi niinkuin side synagogan silmien ylitse, se hoiperteli kuin juopunut nainen ja kruunu putosi sen kulmaluilta. Siitä saakka kuuluu Vanhan Testamentin oikea ymmärrys yksinomaan katoliselle kirkolle, jonka jäsen olen monilukuisista virheistäni huolimatta.
Nämä sanat kuullessaan Mosaïde sai eräänlaisen pukkijumalan ilmeen, hymyili hirvittävällä tavalla ja sanoi kunnon mestarilleni hitaalla, terävällä ja ikäänkuin etäisellä äänellä:
— Mashora ei ole uskonut sinulle salaisuuksiaan eikä Mishna ole ilmaissut sinulle mysteerioitaan.
— Mosaïde, jatkoi hra d'Astarac, — tulkitsee selvästi sekä Mooseksen kirjat että Eenokin kirjan, joka on paljon tärkeämpi ja jonka kristityt ovat hylänneet sitä ymmärtämättä, niinkuin kukko arabialaisessa sadussa halveksi päärlyä, jonka hän löysi rikkaläjältään. Tämä Eenokin kirja, hra apotti Coignard, on sitäkin kallisarvoisempi meille, koska siinä nähdään ihmisten tytärten ensimmäiset tutustumiset keijuihin. Sillä te kai ymmärrätte, että enkelit, joiden Eenok sanoo liittyneen naisiin lemmensiteillä, ovat keijuja ja salamantereita.
— Koetan ymmärtää, vastasi kunnon mestarini, — etten joutuisi kiistaan teidän kanssanne. Mutta siitä päättäen, mitä meille on säilynyt Eenokin kirjasta, joka nähtävästi on apokryfinen, pelkään, että nuo enkelit eivät olleet keijuja, vaan foinikialaisia kauppiaita.
— Ja mihin, kysyi hra d'Astarac, — te perustatte niin omituisen mielipiteen?
— Perustan sen, jalo herra, siihen, mitä on sanottu tuossa kirjassa, että nimittäin nuo enkelit opettivat ihmisten tyttärille rannerenkaiden ja kaulahelmien käytön sekä taidon maalata kulmakarvojaan ja kaunistaa itseään kaikenlaisilla ihomaaleilla. Vielä kerrotaan tuossa kirjassa, että enkelit opettivat heille juurien ja puiden ominaisuudet, manaukset ja tiedon tähdistä. Eikö totta, jalo herra, nuo enkelit muistuttavat Tyruksen ja Sidonin kauppiaita, jotka laskivat laivansa jonkin aution maan rantaan ja levittivät tavaransa karujen kallioiden juurelle houkutellakseen villien heimojen tyttäriä? Nämä liikemiehet antoivat heille kuparisia kaulanauhoja, amuletteja ja lääkkeitä ja saivat vastalahjaksi ambraa, suitsutuksia ja turkiksia. He kummastuttivat myös noita kauniita, oppimattomia luontokappaleita puhumalla heille tähdistä, joita he olivat merimatkoillaan tulleet kyllin tuntemaan. Asia on selvä, ja tahtoisin tietää, mikä kohta siinä voi herättää hra Mosaïden vastaväitteitä.
Mosaïde pysyi edelleen vaiti, ja hra d'Astarac hymyili jälleen.