Vain vähätietoiset ovat kyllin varmoja itsestään voidakseen määrätä eron luonnollisen ja luonnottoman teon välillä. Mutta hyväksykäämme hetkeksi heidän harhauskonsa ja heidän ennakkoluulonsa ja olkaamme myöntävinämme, että voitaisiin tehdä luonnonvastaisia tekoja. Olisivatko nämä teot silti huonoja ja tuomittavia? Näin kysyessäni minä pidän kiinni siveyssaarnaajien tavallisesta mielipiteestä, jonka mukaan hyve on ponnistelua vaistoja vastaan, työtä niiden taipumuksien kukistamiseksi, jotka piilevät meidän sisässämme, sanalla sanoen taistelua alkuperäisen ihmisen kanssa. Heidän oman tunnustuksensa mukaan hyve on vastoin luontoa, eivätkä he siis voi tuomita tekoa, olkoon se millainen hyvänsä; ominaisuuden vuoksi, joka sille on yhteistä hyveen kanssa.

Poikani: olen tehnyt tämän poikkeuksen aineestani osoittaakseni teille, kuinka säälittävän köykäisiä teidän esittämänne syyt ovat. Loukkaisin teitä, jos luulisin, että teillä vielä olisi jotakin epäilystä sen lihallisen rakkauden viattomuudesta, joka ihmisellä voi olla salamanterien kanssa. Tietäkää siis, että nämä avioliitot, kaukana siitä että ne olisivat uskonnollisen lain kieltämiä, ovat päinvastoin sen säätämiä yksinomaisiksi avioiksi ihmisille. Olen heti sen teille selkeästi todistava.

Hän keskeytti puheensa, otti nuuskarasian taskustaan ja pisti nenäänsä hyppysellisen siitä.

Yö oli äänetön ja syvä. Kuu heitti virralle väreileviä säteitään, joiden kera lyhtyjen luomat kajastukset karkeloivat. Yöperhot lensivät kevein kaartein meidän ympärillämme. Hyttysten terävä surina kohosi kohti äärettömyyden hiljaisuutta. Sellainen sulous virtaili alas taivaalta, että näytti kuin olisi tähtien valo ollut maidolla sekoitettu.

Hra d'Astarac jatkoi jälleen:

— Raamattu, ja pääasiallisesti Mooseksen kirjat, poikani, sisältävät suuria ja hyödyllisiä totuuksia. Tämä mielipide näyttää hassulta ja järjettömältä, kun ottaa lukuun sen kohtelun, joka jumaluusoppineiden taholta on tullut Kirjojen kirjan osaksi, kuten he sitä nimittävät. Tutkimuksillaan, katselmuksillaan ja selityksillään he ovat tehneet siitä erehdysten käsikirjan, mahdottomuuksien kirjaston, älyttömyyksien aarreaitan, valheiden kammion, typeryyksien kokoelman, oppimattomuuden lukion, hulluuden museon, sanalla sanoen inhimillisen tuhmuuden ja ilkeyden varastohuoneen. Tietäkää, poikani, että se alkuaan oli temppeli, joka oli taivaan valoa tulvillaan.

Minun osakseni on tullut tuo suuri onni puhdistaa se jälleen alkuperäiseen kirkkauteensa. Ja totuus pakottaa minut sanomaan, että tässä työssä on Mosaïde paljon auttanut minua heprealaisten kielen ja aakkosten syvällä taidollaan. Mutta älkäämme eksykö pois varsinaisesta aineestamme. Tietäkää siis ensiksikin, poikani, että raamatun sanat ovat kuvaannollisia. Teologien pääerehdys on ollut juuri se, että he ovat käsittäneet puustavillisesti sen, mikä on vain vertauskuvallisesti käsitettävä. Pitäkää tämä totuus visusti mielessänne koko seuraavan esitykseni kestäessä.

Kun se demiurgi, jota Jehovaksi nimitetään ja jolla on myös paljon muita nimiä, koska häneen yleisesti sovitetaan kaikki laatua tai paljoutta ilmaisevat mainesanat, oli — minä en tahdo sanoa: luonut maailman, sillä se olisi ilmeistä typeryyttä, — vaan kalustanut pienen sopen maailmankaikkeudesta Aadamin ja Eevan asuinsijaksi, oli avaruus eräiden ylevien olentojen kansoittama, joita Jehova ei ollut luonut ja joita hän ei olisi voinut luoda. Ne olivat useiden muiden, vanhempien ja häntä taitavampien demiurgien työtä. Hänen taitonsa ei ollut suurempi kuin erinomaisen ruukuntekijän, joka voi savesta muovailla ruukkujen kaltaisia olentoja, juuri sellaisia kuin me olemme. Minä en sano tätä häntä halventaakseni, sillä sellainenkin työ on vielä paljon ihmisvoimien yläpuolella.

Mutta on kuitenkin merkittävä tosiasiaksi se alhainen luonne, mikä tuon seitsenpäiväisen työn tuloksilla on. Jehova loi luomakuntansa, ei tulesta, joka yksin voi elämän mestariteoksia synnyttää, vaan loasta, josta hän ei voinut aikaansaada muuta kuin kekseliään keramistin ennätyksiä. Me emme, poikani, ole muuta kuin eläviä saviastioita. Eikä myös voi soimata Jehovaa siitä, että hän olisi työnsä arvoa omassa mielessään liioitellut. Jos hän ensi hetkellä ja vielä luomistyönsä kiihkossa huomasikin hyväksi sen, hän ei vitkastellut tunnustaa erehdystään, ja raamattu on täynnä hänen tyytymättömyytensä ilmauksia, tyytymättömyyden, joka toisinaan kehittyi huonoksi tuuleksi, jopa vihaksikin. Koskaan ei taideniekka ole kohdellut työnsä tuotteita suuremmalla inholla ja halveksumisella. Hän päätti jo hävittääkin ne ja todellakin hän hukutti enimmän osan niistä. Vedenpaisumus, jonka muiston juutalaiset, kreikkalaiset ja kiinalaiset ovat meille säilyttäneet, muodostui viimeiseksi pettymykseksi tuolle onnettomalle demiurgille. Hän havaitsi pian itsekin moisen väkivallan hyödyttömyyden ja naurettavuuden ja hän vaipui alakuloisuuteen ja välinpitämättömyyteen, joka lakkaamatta on Noakin ajoista meidän päiviimme asti vain suuremmaksi kehittynyt ja on nykyään huipussaan. Mutta minä huomaan menneeni liian pitkälle. Näiden laajaperäisten asioiden varjopuoli on juuri siinä, että niitä on vaikea rajoittaa. Kun meidän henkemme ottaa niitä käsitelläkseen, se on niiden auringon lasten kaltainen, jotka yhdellä ponnahduksella hypähtävät maailmasta toiseen.

Palatkaamme maalliseen paratiisiin, johon demiurgi oli kaksi kättensä valmistamaa savimaljakkoa, Aadamin ja Eevan, asettanut. He eivät suinkaan eläneet siellä yksin eläinten ja kasvien kera. Ilman henget, tulen demiurgien taideluomat, liitelivät heidän päänsä päällä ja katselivat heitä uteliaisuudella, myötätunnon ja säälin sekaisella. Juuri tämän oli Jehova nähnyt ennakolta. Kiirehtikäämme lausumaan se hänen kunniakseen, hän oli luottanut tulenhenkiin, joita me nyt voimme nimittää niiden oikealla nimellä keijuiksi ja salamantereiksi, ja toivonut, että hänen savikuvansa tulisivat näiden avulla paremmiksi ja täydellisemmiksi. Hän oli viisaudessaan sanonut itselleen: "Minun Aadamini ja minun Eevani eivät ole läpikuultavia, he ovat tomun orjia ja kaipaavat ilmaa ynnä valoa. Minä en ole voinut antaa siipiä heille. Mutta yhtyen keijuihin ja salamantereihin, jotka ovat minua mahtavamman ja ylevämmän demiurgin tekemiä, he tulevat siittämään lapsia, jotka jatkavat samalla valon ja tomun sukua ja joilla vuorostaan on oleva heitä itseään kirkkaampia lapsia, siksi kuin heidän jälkeläisensä ovat melkein yhtä kauniita kuin ilman ja tulen pojat ja tyttäret."