13.

Tämä pitkä keskustelu jätti minuun vain epämääräisen unen vaikutuksen: ajatus Cathérinesta oli läheisempi minulle. Niistä ylevistä asioista huolimatta, joita olin saanut kuulla, minua halutti suuresti nähdä häntä, vaikka en ollut syönyt mitään illalliseksi. Filosofin aatteet eivät olleet tunkeneet kyllin syvälle tietoisuuteeni, että tuo kaunis tyttö olisi käynyt minulle millään tavoin vastenmieliseksi edes mielikuvituksessa. Olin päättänyt käyttää loppuun saakka hyvää onneani häneen nähden, ennenkuin antautuisin ilman kauniiden raivotarten valtaan, jotka eivät ollenkaan kärsi maallisia kilpailijattaria. Minun pelkoni oli, että Cathérine olisi niin myöhäiseen hetkeen katsoen väsynyt minua odottamaan. Ohjasin kulkuni pitkin virran viertä, juoksin yli Pont Royalin ja syöksyin du Bac-kadulle. Minuutissa olin Grenelle-kadulla, jossa kuulin huutoja ja aseiden helinää. Meteli tuli talosta, jonka Cathérine oli kuvannut minulle. Sen edessä katukäytävällä liikkui varjoja ja lyhtyjä ja sieltä kuului ääniä:

— Apuun, Jeesus! Minut murhataan!… Kiinni kapusiiniin! Lyökää!
Pistäkää häntä! — Jeesus, Maaria, auttakaa! Siinä kaunis salakosija!
Usu! Usu! Pistäkää, lurjukset, pistäkää lujasti häntä!

Naapuritalojen ikkunat aukenivat, ja niistä näkyi päitä ja yömyssyjä.

Äkkiä koko tämä liike ja hälinä vilisi ohitseni niinkuin metsästysseurue, ja minä tunsin veli Angen, joka juoksi niin nopeasti, että hänen sandaalinsa antoivat selkäsaunaa hänelle, samalla kuin kolme pitkää lakeijaroikaletta, asestettuina kuin sveitsiläiset, ajoi häntä aivan läheltä takaa ja pisteli häntä peräpuoliin pertuskainsa kärjillä. Heidän herransa, vanttera ja punaverinen nuori aatelismies, usutti lakkaamatta heitä äänin ja liikkein, joita koiria kohtaan käytetään.

— Usu! Usu! Pistäkää! Sillä on paksu nahka, pedolla!

— Ah, hyvä herra, sanoin hänelle, kun hän oli saapunut aivan lähelle minua, — teissä ei ole sääliä ollenkaan.

— Hyvä herra, sanoi hän minulle, — näkee kyllä, että tämä kapusiini ei ole hyväillyt teidän rakastajatartanne ja että te ette ole yllättänyt naistanne, kuten minä äsken, tuon haisevan otuksen sylistä! Täytyyhän suvaita hänen pohattaansa, kun kerran on maailmanmies. Mutta kapusiinia ei voi sietää. Tuo portto olisi poltettava!

Ja hän osoitti minulle Cathérinea, joka seisoi porttikäytävässä paitasillaan, silmät kyynelistä kimaltavina, tukka hajallaan, väännellen käsiään, kauniimpana kuin milloinkaan, kuiskien riutuvalla äänellä, joka raateli sydäntäni:

— Älkää tappako häntä! Se on veli Ange, se on se pikku munkki!