— Kuka se on? Hra d'Anquetil?
— Se on hän, joka tahtoi murhata veli Angen, hitto vie. Kuka muu se voisi olla?
— Ei, se on totta, Cathérine, sen ei tarvitse olla kukaan muu.
Ystävänne seisovat jo riittävän lukuisina ympärillänne.
— Hra Jacques, älkää herjatko minua, pyydän.
— Minä en herjaa teitä, Cathérine. Minä tunnustan teidän sulonne, joille tahtoisin osoittaa samaa kunnioitusta kuin niin monet muutkin.
— Hra Jacques, sananne haiskahtavat ikävästi teidän kunnon isänne paistintuvalta.
— Neiti Cathérine, te olitte vielä äskettäin sentään sangen tyytyväinen saadessanne henkäistä sen liedenhajua.
— Hyi! Mikä halpa mies! Mikä laattajalka! Hän loukkaa naista!
Hän alkoi haukkua ja viskellä vihojaan, hra d'Anquetil jätti miehensä, tuli meidän luoksemme, tyrkkäsi hänet sisälle taloon, nimitellen häntä hävyttömäksi portoksi ja pirunpenikaksi, astui hänen jäljestään porraskäytävään ja löi oven kiinni minun nenäni edessä.
14.