— Kyllä, mutta olkaa hiljaa. Jos hän tietäisi…
— Mitä hän tekisi?
— Oh, minulle ei mitään! Mutta teille paljon pahaa. Hän ei rakasta kristittyjä.
— Ja te?
— Oh, minä en rakasta juutalaisia.
— Jahel, rakastatteko te vähän minua?
— Mutta, hyvä herra, senjälkeen mitä me juuri olemme sanoneet toisillemme, tuntuu tuo teidän kysymyksenne minusta loukkaukselta.
— Se on totta, neiti, mutta minä koetan pyytää anteeksi sitä nopeutta, sitä sisällistä tulta, joka ei äsken antanut aikaa minulle teidän tunteitanne lähemmin tiedustaa.
— Oh, hyvä herra, älkää tehkö itseänne syyllisemmäksi kuin olette! Kaikki teidän väkivaltaisuutenne ja kaikki teidän sisälliset liekkinne eivät olisi hyödyttäneet teitä ollenkaan, ellette te olisi minua miellyttänyt. Nähdessäni teidät äsken nukkuvana tuossa nojatuolissa sain edullisen vaikutuksen teistä, minä odotin teidän heräämistänne ja lopun te tiedätte.
Minä vastasin hänelle suudelmalla. Hän maksoi sen takaisin. Mikä suudelma! Luulin metsämansikoiden sulavan suussani. Minun haluni heräsivät jälleen ja minä painoin hänet tulisesti sydämelleni.