— Minä olen todellakin sangen vartioitu enkä voi mielin määrin mennä kävelemään tai pistäytyä myymälöihin ja teatteriin. Mosaïden hellyys rajoittaa vapauteni. Hän vahtii mustasukkaisesti minua, ja ottamatta lukuun kuutta pientä kulta-astiaa, jotka hän on tuonut mukanaan Lissabonista, hän ei rakasta muita koko maailmassa. Koska hän on kiintynyt minuun paljon enemmän kuin aikoinaan täti Mirjamiin, on hän tappava teidät, ystäväni, vielä paremmalla omallatunnolla kuin hän tappoi portugalilaisen. Ilmoitan sen teille, että osaisitte olla varovainen, ja koska tiedän, että moinen vaara ei voi rohkeata miestä säikähdyttää. Oletteko jalosukuinen ja hyvästä perheestä, ystäväni?
— Ah, en, vastasin minä, isäni harjoittaa eräänlaista käsiteollista ammattia. Hän on liikemies.
— Onko hän ainakin valtionhankitsija? Onko hänellä jokin julkinen rahamiehen toimi? Eikö? Se on vahinko. Täytyy siis rakastaa teitä teidän itsenne tähden. Mutta sanokaa minulle totuus: eikö hra d'Astarac tule pian tänne?
Tuo nimi, tuo kysymys herätti kauhistavan epäluulon sielussani. Minä aloin epäillä, että suuri kabbalisti oli lähettänyt hurmaavan Jahelin leikkimään minun kanssani salamanteria. Syytin myös Jahelia sydämessäni, että hän olisi tuon vanhan hullun rakastajatar. Saadakseni heti selon siitä minä kysyin töykeästi häneltä, oliko hänen tapansa näytellä salamanteria tässä linnassa.
— En ymmärrä teitä, hän vastasi luoden minuun katseen, jossa viaton hämmästys heijastui. — Te puhutte niinkuin hra d'Astarac itse, ja voisi luulla hänen hulluutensa teihinkin tarttuneen, ellen olisi äsken tullut vakuutetuksi siitä, että teillä ei suinkaan ole samaa vastenmielisyyttä naisia kohtaan kuin hänellä. Hän ei voi sietää ketään naista, ja minua suorastaan vaivaa nähdä häntä ja puhua hänelle. Kuitenkin minä hain häntä äsken, kun tapasin teidät.
Iloiten siitä, että hän oli haihduttanut epäilyni, minä peitin hänet suudelmilla. Hän järjesti niin, että minä sain nähdä hänellä olevan mustat sukat, jotka olivat polven yläpuolella kiinnitetyt timanttisolkisilla sukkanauhoilla, ja tuo näky toi minun mieleeni jälleen ne ajatukset, mitkä olivat hänelle mieluisimmat. Lisäksi hän kiihoitti minua niihin suurella taidolla ja tulisuudella, ja minä huomasin, että hän alkoi lämmetä leikkiin, juuri silloin kun minä aloin väsyä siihen. Tein kuitenkin parhaani ja olin kyllin onnellinen vielä tälläkin kertaa säästääkseni tuolta olennolta loukkauksen, jota hän olisi kaikkein vähimmin ansainnut. Hän ei näyttänyt olevan tyytymätön minuun. Hän nousi tyynesti ja sanoi:
— Ettekö todellakaan tiedä, tuleeko hra d'Astarac piakkoin? Tunnustan tulleeni häneltä pyytämään enoni eläkettä, josta hän on velkaa pienen summan hänelle. Tarvitsen juuri nyt todellakin tuota summaa.
Minä vedin anteeksipyydellen kukkarostani kolme ainoaa kultarahaani, ja hän olikin kyllin ystävällinen ottaakseen ne vastaan. Se oli kaikki, mitä minulla vielä oli jäljellä salatieteilijän anteliaisuudesta, jota hän liian harvoin osoitti. Tuo kabbalisti, joka piti ammattinaan halveksia rahaa, unohti sen pahempi maksaa palkkani minulle.
Kysyin neiti Jahelilta, oliko minulla oleva onni nähdä jälleen häntä.
— Teillä on oleva onni, hän vastasi.