Ja me sovimme, että hän kiipeäisi yöllä huoneeseeni, milloin hän vain voisi pujahtaa sinne vahtituvasta, joka oli hänen vankilansa.
— Pankaa mieleenne vain, sanoin minä hänelle, että minun oveni on neljäs oikeaan käteen käytävässä ja että viides on apotti Coignardin, kunnon mestarini. Mitä muihin oviin tulee, ne johtavat vain ullakoille, jossa nukkuu pari kolme kokkipoikaa ja monta sataa rottaa.
Hän vakuutti, että hän varoisi visusti erehtymästä, ja että hän raapisi juuri minun oveani eikä kenenkään muun.
— Muuten, lisäsi hän vielä, tuo teidän apotti Coignardinne näyttää varsin kunnon mieheltä minusta. Luulen, että meillä ei ole mitään pelättävää hänen puoleltaan. Näin hänet pienestä oviluukusta, sinä päivänä, jolloin hän teidän kanssanne kävi enoni luona. Hän näytti minusta herttaiselta, vaikka minä en ymmärtänyt mitään hänen puheestaan. Erittäinkin hänen nenänsä näytti minusta nerokkaisuutta ja kyvykkäisyyttä todistavan. Sen kantajan täytyy olla melkoisilla voimasuhteilla varustettu, ja minä tahdon tutustua häneen. On aina hyödyllistä seurustella henkevien ihmisten kanssa. Valitan ainoastaan, että hän herätti enoni vastenmielisyyttä liian vapailla sanoillaan ja leikkisällä luonteellaan. Mosaïde vihaa häntä, ja hänellä on sellainen kyky vihata, että kristitty ei voi sitä edes mielessään kuvitella.
— Hyvä neiti, vastasin minä hänelle, hra apotti Coignard on erittäin oppinut mies ja lisäksi hyväntahtoinen ihminen ja ajattelija. Hän tuntee maailman, ja te olette oikeassa, kun uskotte häntä henkeväksi. Minä noudatan kokonaan hänen neuvojaan. Mutta, sanokaa minulle, ettekö nähnyt myös minua mainitsemastanne oviluukusta, tuona päivänä vahtituvassa?
— Kyllä, hän sanoi, enkä tahdo salata, että erikoisesti panin merkille teidät. Mutta minun täytyy nyt palata enoni luo. Hyvästi.
Hra d'Astarac ei ilta-ateriamme jälkeen unohtanut kysyä uutisia salamantereista. Hänen uteliaisuutensa saattoi hiukan hämille minut. Vastasin, että kohtaus oli käynyt yli toivojeni, mutta että minä muuten katsoin velvollisuudekseni noudattaa vaiteliaisuutta, kuten on sopivaa tämäntapaisiin seikkailuihin nähden.
— Tuo vaiteliaisuus, poikani, hän sanoi, ei ole ollenkaan niin tarpeellista teidän asiassanne kuin kuvittelette. Salamanterit eivät suinkaan vaadi salaperäisyyttä lemmensuhteissaan, joita he eivät myöskään häpeä vähintäkään. Muuan näistä neitosista, joka minua rakastaa, ei tunne mitään suloisempaa ajanvietettä minun poissaollessani kuin piirtää meidän molempien nimimerkkejä, toisiinsa kiedottuina, puiden kuoriin, kuten voitte sen todeksi havaita tutkimalla noiden viiden tai kuuden männyn runkoja, joiden uljaat latvat te näette tästä ikkunasta. Mutta ettekö ole huomannut, poikani, että tuontapaiset todellakin ylevät lemmenkohtaukset eivät jälkeenpäin väsytä ollenkaan, vaan päinvastoin vaikuttavat sydäntä virkistävästi? Olen varma, että tämänpäiväisten tapahtumien jälkeen käytätte yönne kääntämällä vähintään kuusikymmentä sivua Zozimos Panopolilaista.
Minä tunnustin hänelle päinvastoin olevani hyvin uninen, jonka hän selitti johtuvan ensimmäisen kohtauksen outoudesta. Näin tuo suuri mies jäi vakuutetuksi siitä, että olin seurustellut salamanterin kanssa. Tunsin tunnonvaivaa häntä pettäessäni, mutta minä olin pakotettu siihen, ja sitäpaitsi hän itse petti itseään niin hyvin, ettei ollut paljoa lisäämistä hänen harhaluuloihinsa. Minä kävin siis rauhassa levolle ja sammutin vuoteeseen päästyäni kynttilän, siunaten elämäni onnellisinta päivää.
15.