Hevoset makasivat päällekkäin ja potkivat toisiaan kavioillaan. Eräs kuskeista oli, saappaat pystyssä, hautautunut lanteiden, harjojen, reisien ja höyryävien vatsojen sekasortoon. Toinen oli syöksynyt ojaan ja sylki verta. Ja hra d'Anquetil huusi heille:
— Lurjukset! En tiedä, mikä estää minua lävistämästä teitä miekallani!
— Jalo herra, sanoi apotti, eikö sopisi ensin vetää tuo mies parka hevosten alta, jonne hän on hautautunut?
Me ryhdyimme kaikki toimeen, saimme hevoset irti valjaista ja jälleen pystyyn, jonka jälkeen me vasta voimme nähdä onnettomuutemme laajuuden. Yksi vieteri oli poikki, yksi pyörä rikki ja yksi hevosista ontui.
— Hankkikaa tänne maalaiskärryt, sanoi hra d'Anquetil postikuskeille, ja kaikki tuossa tuokiossa!
— Täällä ei ole saatavissa kärryjä, vastasivat kuskit.
— Hevosseppä.
— Täällä ei ole hevosseppää.
— Satulaseppä.
— Ei ole satulaseppää.