— Joka tapauksessa, sanoi herra Goubin, on olemassa oikeudenmukasiakin lakeja.
— Luuletteko niin? kysyi Jean Marteau.
— Herra Goubin on oikeassa, vastasi herra Bergeret. — On olemassa oikeudenmukasia lakeja. Mutta laki, joka on laadittu yhteiskuntaa tukemaan, ei voi tarkotuksensa mukaan olla oikeudenmukasempi kuin tämä yhteiskunta. Niin kauvan kutu yhteiskunta perustuu vääryyteen, on lakien tehtävänä oleva vääryyden puolustaminen ja tukeminen. Ja mitä oikeudettomampia ne ovat, sitä kunnioitettavammilta ne tuntuvat. Huomatkaa myös että koska lait suurimmaksi osaksi ovat sangen vanhoja, niin ne eivät edusta täydelleen nykyään olemassaolevaa vääryyttä, vaan vanhaa, vieläkin karkeampaa ja raaempaa vääryyttä. Ne ovat muistomerkkejä huonoilta vuosilta, ja niillä on kantoisuutta vielä parempinakin aikoina.
— Mutta niitä parannetaan, sanoi herra Goubin.
— Aivan oikeen, niitä parannetaan, vastasi herra Bergeret. — Eduskunta ja senaatti työskentelevät niiden parantamiseksi kun ei niillä ole muuta tekemistä. Mutta niiden alkuperänen ydin jää olemaan ja se on karkea. Totta puhuen, niin en ollenkaan pelkäisi huonoja lakeja, jos vaan hyvät tuomarit minä sovelluttaisivat. Laki on taipumaton, sanotaan. Sitä en usko. Ei ole mitään kirjoitettua, mikä ei mukaantuisi. Laki on kuollut, mutta tuomari on elävä — se on se suuri etu, mikä hänellä on lakiin verraten. Pahaksi onneksi käyttää hän tätä etuaan harvoin. Tavallisesti käyttäytyy hän vielä tyhmemmin, vielä tunnottomammin, kuin lain kirjain häntä pakottaisi. Hän ei olemassa ihmisellinen, hänellä ei ole sääliväisyyttä. Luokkahenki karkottaa hänestä kaiken inhimillisen myötätunnon. Minä puhun tässä vain rehellisistä tuomareista.
— Ne muodostavat enemmistön, sanoi herra Goubin.
— Niin, ne muodostavat enemmistön, vastasi herra Bergeret, jos arvostelemme tavallisen rehellisyyden ja yleisen siveellisyyden mukaan.
Mutta onko se kylliksi että on vaan kunniallinen mies, voidakseen erehtymättä ja toisen oikeutta loukkaamatta käyttää rankasemisen pelottavaa valtaa? Hyvässä tuomarissa pitää yhdistyä filosofinen ajatustapa luonnolliseen hyveeseen. Siinä vaaditaan paljo mieheltä, jonka pitäisi menestyä virkaurallaan ja kohota arvossa. Sen lisäksi tulee meidän muistaa, että jos hän osottaa korkeampia oikeuskäsitteitä kuin ne jotka samaan aikaan vallitsevat hänen ympäristössään, niin tekee hän itsensä virkaveljiensä vihaamaksi ja herättää yleistä suuttumusta. Sillä kaikkea muuta siveellisyyttä paitsi omaamme kutsumme me siveettömyydeksi. Kaikkia niitä, jotka ovat tuoneet maailmaan ennen tuntematonta hyvyyttä, on kohdannut kunniallisten ihmisten ylenkatse. Ja juuri se on tullut erään tuomari Magnaud'in [lue Magnoo] osaksi. Minulla on täällä hänen arvostelujaan pieneen vihkoon koottuna ja Henry Leyret'n [lue Leiree] selityksillä varustettuna. Kun nämä arvostelut julastiin, pudistelivat kaikki ankarat virkamiehet ja siveelliset lainsäätäjät päitään. Ne todistavat mitä korkeinta ymmärrystä ja lämpimintä sydäntä. Ne ovat täynnä osanottoa, ne ovat ihmisellisiä, ne ovat siveellisiä. Lainlaatijakunnassa oltiin sitä mieltä, että tuomari Magnaud'lta puuttui lainopillista kykyä ja herra Melinin ystävät syyttivät häntä siitä ettet hän tarpeeksi huolehtinut omistusoikeudesta. Ja totta on että ne syyt, joihin tuomari Magnaud'n arvostelut perustuivat, olivat aivan omintakeiset. Sillä niissä kohtaamme joka rivillä vapaamielisen hengen ajatuksia ja lämpimän sydämen tunteita.
Herra Bergeret otti pöydältä pienen punaisen vihkosen, selasi sitä ja luki:
"Oikeamielisyys ja hienotunteisuus ovat kaksi hyvettä, joita on tavattoman paljo helpompi harjottaa sen jolta ei mitään puutu kuin sen jolta puuttuu kaikkea."