Tietämättömyyden kaunopuheinen puolustaja on itse mitä monipuolisimmin sivistynyt lukumies, joten hän teoksissaan kykenee eloisasti asettumaan eri sivistys- ja aikakausiin, eläytymään niiden henkeen, esittäessään ihmiskuntaa kaikilta mahdollisilta näkökannoilta. France ei ole välittänyt tarkoin harkittujen romaanien luomisesta, vaan pikemmin yhdistelee mieleensä juolahtaneita eri aiheita, pidellen niitä kiehtovan taiteellisesti ja leikittelevällä mielikuvituksella. Hänen runsaanlaisesta tuotannostaan on vain muuan varhainen romaani tähän asti ilmestynyt suomeksi, ja tarpeelliselta on tuntunut esitellä hänet tällaisessa huokeahintaisessa sarjassa, jonka ohjelmana on edustaa laajalle pohjalle suunniteltua valikoimaa maailmankirjallisuudesta. Soveliaimmalta on näyttänyt tällöin satunovelli, jonka alkuperäinen muoto on yltyleiseen tunnettu; lukijalla on sitä parempi tilaisuus tarkkailla, millä tavoin ranskalaisen kulttuurin edustaja — kulttuurin arvoa halventaessaankin — laajentaa tällaista vanhaa aatetarinaa ja käyttää sitä omien opetustensa välineenä. Siinä myös ilmenee selkeästi kansallisluonne, jonka piirteistä kevytmielisyys on varmaan liiaksikin pistänyt ulkomaalaisen silmään, vaikka se useinkin merkitsee vain suorapuheisuutta asioista, jotka muualla eivät vaiteliaisuudella tule olemattomiksi.
1. LUKU.
Kuningas Kristoffer, hänen hallituksensa, tapansa ja sairautensa.
Kristoffer V ei ollut mikään huono kuningas. Hän noudatti tarkalleen eduskunnallisen hallitusmuodon säädöksiä eikä milloinkaan vastustanut valtiopäiväin tahtoa. Tämä alistuminen ei tuntunut hänestä lainkaan raskaalta, sillä hän oli tullut huomaamaan, että jos onkin useita keinoja päästä valtaan, niin ei ole enempää kuin yksi pysyttäidä vallassa tai käyttää valtaansa — ja että kaikki hänen ministerinsä, mitä alkuperää he sitten olivatkin, ja mitä periaatteita, aatoksia ja mielipiteitä he kannattivatkin, kuitenkin hallitsivat samalla tavalla: muutamista puhtaasti muodollisista pikku eroavaisuuksista huolimatta he turvallisen tarkoin toistivat edeltäjäinsä menetelmiä. Sentähden hän empimättä hyväksyikin johtoon kaikki eduskunnan ehdokkaat, antaen kuitenkin etusijan vallankumouksellisille, koska nämä yleensä olivat kiivaimpia virkavaltansa toimeenpanijoita.
Omasta puolestaan hän parhaiten harrasti ulkoasioita. Hän teki usein valtiollisia matkoja, söi ja metsästi toisten kuningas-serkkujensa kanssa sekä kehui olevansa paras ulkoasiain ministeri, mitä suinkin saattoi ajatella. Sisäasioissa hän kunnostausi niin hyvin kuin huonot ajat sallivat. Kansa ei häntä erittäin suuresti rakastanut tai kunnioittanut, mikä seikka takasi hänelle sen kallisarvoisen edun, ettei hän koskaan tuottanut pettymyksiäkään. Ollen osaton kansan innostuksesta ei häntä myöskään uhannut epäsuosio, joka aina varmasti odottaa jokaista yleisön mielikkiä.
Hänen valtakuntansa oli rikas. Teollisuus ja kauppa kukoistivat siellä, mutta eivät kuitenkaan siinä määrin, että se olisi naapurivaltioissa herättänyt rauhattomuutta. Etenkin raha-asiat olivat oivallisella kannalla. Valtion luotto näytti järkähtämättömältä; rahamiehet puhuivat siitä innostuneina ja hartain mielin, silmät täynnä jalon mielisuosion kyyneleitä. Myöskin kuningas Kristoffer niitti osan tästä kunniasta.
Talonpojat panivat huonon vuodentulon hänen syykseen; mutta osittainenkin kato oli harvinainen tapaus. Maaperän hedelmällisyys ja raatajain kärsivällisyys saivat aikaan, että maassa oli runsaasti hedelmiä, viljaa, viiniä ja karjaa. Tehtaiden työmiehet peloittivat jatkuvilla ja tuimilla hyökkäyksillään porvareita, jotka vetosivat kuninkaaseen, jotta hän suojaisi heitä yhteiskunnallista vallankumousta vastaan; työmiehet eivät puolestaan voineet syöstä häntä valtaistuimelta, sillä he olivat heikompana puolena, eivätkä he sitä erittäin halunneetkaan, kun eivät voineet nähdä, mitä hyötyä heillä olisi tästä valtiokeikauksesta. Hän ei helpottanut eikä lisännyt heidän taakkaansa, jotta he muuttumatta koskaan vaaraksi pysyivät aina uhkauksena.
Tämä ruhtinas saattoi myös luottaa sotajoukkoon: siinä vallitsi hyvä henki. Sotaväessä vallitsee aina hyvä henki, kaikkiin toimenpiteisiin ja varokeinoihin on ryhdytty, jotta se siinä säilyisi; se on valtion ensimäinen välttämättömyys. Sillä jos se kadottaisi sen, olisi hallituskin tuossa tuokiossa kumottu. Kuningas Kristoffer suojasi uskontoa. Totta puhuen ei hän ollut mikään harras uskovainen, ja jotta hän ei ajattelisi vastoin uskonkappaleita piti hän varmuuden vuoksi hyödyllisempänä olla tutustumatta ainoaankaan niistä. Hän kuunteli säännöllisesti messua kappelissaan sekä jakeli runsaasti armon- ja suosionosoituksia piispoilleen; näiden joukossa oli kolme tai neljä kiihkokatolilaista, jotka eivät tehneet muuta kuin sättivät ja solvasivat häntä. Virkamiehistön orjailu ja halpamaisuus herättivät hänessä voittamatonta vastenmielisyyttä. Hän ei voinut ymmärtää, miten hänen alamaisensa saattoivat sietää niin väärää oikeutta; mutta nämä virkamiehet korvasivat häpeällisen heikkoutensa voimakkaiden suhteen heltymättömällä kovuudellaan heikkoja kohtaan. Heidän ankaruutensa oli täten yhteisten etujen valvomista ja erittäin kunnioitusta herättävää.
Kristoffer V oli huomannut, ettei hänen teoillaan ollut sanottavaa vaikutusta asiain menoon tai että niillä oli vallan päinvastainen vaikutus kuin hän oli odottanut. Sentähden hän toimikin mahdollisimman vähän. Julkiset ritarimerkit ja arvonylennykset olivat hänen parhaat hallitusvälineensä. Hän jakoi niitä etenkin vastustajilleen, jotka olivat siitä yhtaikaa nöyryytettyjä ja tyytyväisiä.
Kuningatar oli lahjoittanut hänelle kolme poikaa. Hän oli ruma, häijy, saita ja tyhmä, mutta kansa, joka tiesi kuninkaan laiminlyövän ja pettävän häntä, ylisti ja kunnioitti häntä kaikin tavoin. Tunnusteltuaan monenlaisia ja kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia naisia oli kuningas lopulta valinnut mielitietykseen rouva Kananheimon, jota hän kunnioitti säännöllisillä käynneillään. Naisissa hän oli aina rakastanut uutuuden viehätystä; mutta uusi nainen ei ollut enää mikään uutuus hänelle, ja vaihtelun yksitoikkoisuus kävi hänelle raskaaksi. Kiusaannuksissaan hän aina palautui rouva Kananheimon luo, ja tuo sama "ennen nähty", joka oli hänestä sietämätöntä, kun hän tapasi sen ensi kertaa näkemissään naisissa, kävi sentään jotenkuten laatuun, kun se kuului vanhalle ystävättärelle. Siitä huolimatta tämä ikävystytti häntä vahvasti ja jatkuvasti. Väliin, kun hän oli aivan suunniltaan tästä alituisesta tuhmansekaisesta samankaltaisuudesta, koetti hän saada vaihtelua aikaan valepukujen avulla ja puetti hänet tyrolittareksi, andalusialaiseksi, kapusinimunkiksi, rakuunakapteeniksi, nunnaksi, saattamatta silti hetkeksikään unohtaa kyllästymistään häneen.