Hänen pääasiallisena harrastuksenaan oli metsästys, tuo kaikkien kuninkaiden ja ruhtinaallisten sukuperintö, jonka he ovat saaneet lahjaksi alkuihmiseltä — muinaisajan välttämättömyys, joka vähitellen on muuttunut huvitukseksi; — väsyttävä toimitus, josta ylhäiset ovat tehneet itselleen ilon. Kaikki ilo on ihmisellä vaivan takana. Kristoffer V metsästi kuusi kertaa viikossa.
Eräänä päivänä ollessaan metsällä sanoi hän herra Nelilehdelle, ylimäiselle tallimestarille:
— Mikä surkeus onkaan hirvenjahti!
— Sire, — vastasi tallimestari, — tulette olemaan hyvin tyytyväinen voidessanne levätä ajon jälkeen.
— Nelilehti, — huokasi kuningas, — olen aina huvitteleinut juuri siten, että ensin olen väsyttänyt itseni ja sitten levännyt. Mutta nyt en keksi enää mitään hupia enempää toisesta kuin toisestakaan. Kaikki hommailu tuntuu minusta tyhjältä kuin laiskuus, ja lepo väsyttää minua niinkuin vaivaloinen aherrus.
Näin siis Kristoffer V kymmenen hallitusvuoden jälkeen, jotka olivat kuluneet ilman vallankumouksia ja ilman sotia ja joiden aikana hän alamaistensa keskuudessa oli saavuttanut taitavan valtiomiehen maineen ja saanut määräämisvallan kuninkaiden parissa, ei löytänyt enää mitään iloa eikä nautintoa maailmasta. Synkkään alakuloisuuteen vajonneena hän puhui useasti tähän tapaan:
— Minulla on lakkaamatta mustat lasit silmieni edessä, ja kylkirustojeni alla tunnen raskaan kivimöhkäleen, jonka päällä istuu suru.
Hänellä ei ollut ruokahalua eikä unenlahjaa.
— Minä en voi syödä enää mitään, — sanoi hän usein herra Nelilehdelle muhkeiden kulta- ja hopeakulhojensa edessä. — Kuitenkaan en, ikävä kyllä, osaa erityisesti kaivata pöydän iloja, sillä en ole koskaan saanut nauttia niistä; sitä iloa ei kuninkaalle suoda koskaan! Minulla on huonoin ruoka koko valtakunnassani. Ainoastaan yhteinen kansa syö hyvin; rikkailla on kokit, jotka varastavat ja myrkyttävät heitä. Suurimmat kokit ovat ne, jotka varastavat ja myrkyttävät kaikkein eniten, ja minulla on Europan etevämmät keittiötaiturit. Kuitenkin olen minäkin oikeastaan luonnostani herkkusuu ja olisin niinkuin joku toinenkin mielelläni syönyt makupaloja, jos vain asemani olisi antanut myöten.
Hän valitteli ristiluitaan säjöilevän ja vatsaansa painostelevan, tunsi yleistä heikkoutta, kärsien hengenahdistusta ja sydämentykytystä. Aika ajoin myös veri nousi ilkeästi päähän.