— Olihan minulle tosiaan kerrottu, että hän oli lohikäärmeen vartioima; olin aivan unohtanut sen!
He palasivat palatsiin verrattain myöhään ilman muuta paitaa kuin omansa ja tapasivat silloin kuninkaan ja rouva Kananheimon itkemässä kuumia kyyneleitä erästä Mozartin sonaattia kuunnellessaan.
Seurustelu kuninkaan kanssa oli tehnyt rouva Kananheimon raskasmieliseksi, ja hän hautoi päässään synkkiä mietteitä ja mielettömiä kauhunkuvia. Hän luuli olevansa vainottu, hirvittävien salahankkeiden uhri; hän eli ainaisessa myrkytyksen pelossa ja pakoitti kamarineitonsa maistamaan kaikkia hänelle tarjottuja ruokia. Hän pelkäsi kuolemaa, mutta tunsi houkutusta itsemurhaan. Tämän naisen mieliala vielä pahensi kuninkaankin tilaa, ja he viettivät yhdessä ikäviä hetkiä.
— Maalarit, sanoi Kristoffer V, ovat kamalia valheen levittäjiä. He varustavat liikuttavalla kauneudella itkevät naiset, ja esittävät meille jonkun Andromaken, Artemiksen, Magdalenan tai Helenan aivan suloisina kyynelhelyissään. Minulla on sievä muotokuva Adrienne Lecouvreuristä Cornelian osassa, jossa hän kyynelillään kostuttaa Pompeijin raunioita: hän on ihana. Mutta heti kun rouva Kananheimo rupeaa itkemään, vääntyvät hänen kasvonsa rumasti, ja hänen nenänsä alkaa punottaa: hän on silloin pelottavan ruma.
Tämä onneton ruhtinas, joka kulutti kaiken aikansa vain tuon terveyttä-tuottavan paidan odotuksessa, soimasi ankarasti Nelilehteä ja Pyhä-Sylvanusta heidän huolimattomuudestaan, kykenemättömyydestään ja huonosta menestyksestään, luottaen kenties siihen, että näistä kolmesta syytöksestä ainakin joku osuisi oikeaan:
— Te annatte minun ilman muuta kuolla, niinkuin tekevät lääkärini Aasinleuka ja Tinaharkko. Mutta mitä heihin tulee, niin se kuuluu heidän ammattiinsa. Odotin toista teiltä; luotin älyynne ja ystävyyteenne. Huomaan, että olen erehtynyt. Palata tyhjin toimin! Ettette toki häpeä! Oliko teidän tehtävänne muka niin vaikea? Onko siis niin vaivaloista löytää onnellisen miehen paitaa? Jos ette edes kykene tällaista asiaa toimittamaan, niin mihin sitten oikein kykenette? Ainoastaan itse voi palvella itseään hyvin. Tämä pitää paikkansa yksityisihmisten suhteen ja vielä enemmän kuninkaihin nähden. Lähden aivan paikalla etsimään tuota paitaa, jota te ette kykene löytämään.
Ja heittäen yltään yömyssynsä ja kotipukunsa pyysi hän vaatteitaan.
Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus koettivat pidättää häntä.
— Sire, se olisi hyvin varomatonta, muistakaa sairauttanne!
— Sire, kello on jo lyönyt kaksitoista.