— Mestari, antakaa minulle pai…
Hän keskeytti lauseensa nähdessään Sigismundus Duxin piirteiden äkkiä pahasti vääristyvän.
Joku posetiivi oli ulkona kadulla alkanut jauhaa Keltaisten narsissien polkkaa. Ja heti sen ensimäiset säveleet kuultuaan oli suuri mies kalvennut. Tämä vuodenajan lempisävel oli erään köyhän Pukki-nimisen nurkkatanssi-viuluniekan tekemä, joka muuten oli aivan tuntematon ja kurjissa oloissa elävä. Ja tuo jo neljäkymmentä vuotta kunnian ja rakkauden kruunaamana ollut mestari ei voinut sallia sitä, että vähänkään ylistystä lankesi Pukki-raukan osalle; hän tunsi sen sietämättömäksi omakohtaiseksi loukkaukseksi. Itse Jumalakin on kateellinen ja suree ihmisten kiittämättömyyttä. Sigismundus Dux ei voinut kuulla Keltaisten narsissien polkkaa tulematta sairaaksi. Hän jätti yhtäkkiä Pyhä-Sylvanuksen, ihailijajoukkonsa ja lempeen hiutuvain naistensa komean lauman sekä kiiruhti pesukammioonsa oksentamaan ulos myrtyneen sappensa.
— Hän on surkuteltava, — huokasi Pyhä-Sylvanus.
Ja vetäen Nelilehteä mukanaan takin liepeestä hän astui ulos onnettoman sävelniekan talosta.
12. LUKU.
Onko pahekin avu.
Neljätoista pitkää kuukautta he kulkivat aamusta iltaan ja illasta aamuun nuuskien kaupunkia ja sen ympäristöä, tehden huomioita, tarkastellen ja kysellen turhaan. Kuninkaan voimat heikkenivät päivä päivältä, ja hän oli jo saanut käsitystä sellaisen etsiskelyn vaikeuksista; hän antoi sisäministerilleen käskyn asettaa ylimääräinen valiokunta, jonka tehtävänä olisi herrojen Nelilehden, Tuliaivon, Pyhä-Sylvanuksen ja Jääpohjan johdolla täysin valtuutettuna salaisesti hankkia tietoja valtakunnan onnellisista ihmisistä. Poliisipäällikkö luovutti ministerin huomautuksesta kaikkein taitavimmat kätyrinsä valiokuntalaisten käytettäviksi ja pian etsittiin pääkaupungissa onnellisia yhtä vimmatusti ja kiihkoisasti kuin muissa maissa pahantekijöitä ja anarkisteja. Jos vain jotakuta henkilöä epäiltiin onnelliseksi, niin heti hänet annettiin ilmi ja ruvettiin häntä vakoilemaan ja pyydystämään. Kaksi poliisia oli asetettu kaikkien onnelliseksi epäiltyjen ihmisten ikkunain alle, missä he suurissa rautasaappaissaan marssivat edestakaisin hetkeksikään vartiopaikaltaan väistymättä. Jos joku maailmanmies tilasi itselleen aition Oopperassa, pantiin hän heti valvonnan alle. Jos jonkun hevosystävän hevonen oli voittanut kilpa-ajoissa, pidettiin häntä silmällä. Kaikkien rakkauskohtauksiin vuokrattavien talojen toimistohuoneessa oli myös poliisiviraston asiamies, joka teki muistiinpanoja tulijoista. Ja hra poliisipäällikön huomautuksen johdosta, että hyve tekee ihmisen onnelliseksi, annettiin ilmi myös kaikki hyväntekeväiset henkilöt, turvalaitosten perustajat, jalomieliset lahjoittajat, hyljätyt ja uskolliset aviovaimot, uhrautuvaisuudestaan tunnetut kansalaiset, sankarit ja marttyyrit, ja kaikki alistettiin yksityiskohtaisiin tutkisteluihin.
Tämä valvonta painoi koko kaupunkia, mutta kukaan ei voinut aavistaa sen syytä. Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus eivät olleet kenellekään uskoneet etsivänsä onnen paitaa, peläten, kuten jo edellä olemme kertoneet, että kunnianhimoiset tai rahanahneet henkilöt, teeskennellen omaavansa täydellisen onnen, saattaisivat luovuttaa kuninkaalle muka onneatuottavana aivan kurjuuden, murheen ja huolen saastuttaman alusvaatteen. Poliisin tavattomat toimenpiteet herättivät levottomuutta ylhäisemmissä säätyluokissa, ja koko kaupunki näytti olevan jonkun verran kuohuksissa. Useat hyvin arvossapidetyt naiset joutuivat huonoon huutoon, ja monenlaisia häväistysjuttuja syntyi.
Uusi valiokunta kokoontui joka aamu kuninkaallisessa kirjastossa hra Nelilehden toimiessa esimiehenä ja herrojen Poran ja Makiaviinin suosiollisesti avustaessa, jotka viimeksimainitut olivat molemmat ylimääräisiä valtioneuvoksia. Joka istunnossa tarkastivat he keskimäärin noin viisitoistasataa asiakirjaa. Neljä kuukautta kestäneen istuntoajan jälkeen eivät he vieläkään olleet päässeet onnellisen miehen jäljille.