Samassa ilmaantui näkyviimme herra Debas, liikanimeltään Nantuan Simon, sotilaan nahkavarusteissa ja pyssy kädessä. Tapahtumat loivat häneen erinomaista tärkeyttä, ja hän ilmoitti juhlallisesti rouva Nozièrelle, ettei tohtori, jonka täytyi jäädä sairaalaan, voinut tulla päivälliselle. Hän kertoi meille, mitä oli nähnyt, ja esitti erikoisen laajasti niitä kohtauksia, joissa oli ollut itse mukana. Hän oli piilottanut erääseen Rue de Beaunen varrella sijaitsevaan kellariin kuusi kaupungin kaartin miestä, joita kapinalliset olivat ahdistaneet; erään kuninkaallisen ratsaspalvelijan, jonka punaiset liverit herättivät kansan raivoa, hän oli pukenut Rue de Verneuilin kulmassa asustavalta viinikauppiaalta lainaamaansa puseroon. Hän kertoi meille, että Firminin, herra Bellaguet'n kamaripalvelijan, oli rantakadulla surmannut harhaluoti. Ja koska meitä erikoisesti liikuttaa se, mikä tapahtuu läheisyydessämme, herätti tuo uutinen syvää liikutusta.

Muistan vielä, kuinka muutamia hetkiä myöhemmin, yön tultua, ollessani äitini ja rouva Caumontin seurassa, näin rantakadun puolella olevasta välikerroksen ikkunasta erittäin korkeat ja avarat vaunut, jotka ilmiliekissä palaen sukelsivat esiin Louvren portista. Joukko miehiä hinasi sitä Saints-Pères-sillalle molempien istuvien kuvapatsaiden väliin ja keikautti sen kumoon, ennenkuin olivat ehtineet keskelle siltaa. Se kimmahti pari kertaa joustimiensa varassa ja viskautui sitten Seineen vieden valurautaisen kaiteen kerallansa. Ja tuo näytelmä, jota seurasi äkkiä syvä pimeys, näytti minusta suurenmoiselta ja salaperäiseltä.

Siinä ovat muistelmani helmikuun 24 p:ltä 1848 sellaisina kuin ne painuivat kehittymättömään ymmärrykseeni ja sellaisina kuin äitini on niitä monet kerrat virkistänyt; olen kertonut ne vilpittömässä puutteellisuudessaan. Olen kovin varonut niitä mitenkään kaunistelemasta tai rikastuttamasta.

Kokemusteni piiriin tulevat ajan tapahtumat vaikuttivat pysyväisesti julkista elämää koskevaan oivallukseeni ja muovasivat osaltaan melkoisesti historian-filosofiaani. Varhaisen lapsuuteni aikana ranskalaisissa oli naurettavuuden vaistoa, jonka he sittemmin ovat menettäneet syiden nojalla, joita en kykene selvittelemään. Lentolehtiset, piirrokset ja laulu ilmaisivat heidän ivailevaa henkeänsä. Minä synnyin pilapiirrosten kulta-aikana ja muodostin itselleni käsityksen kansallisesta elämästä "Charivarin" kivipiirrosten ja kummisetäni herra Pierre Danquinin ivailujen nojalla; tuo elämä näytti minusta naurettavalta niistä kapinoista ja kumouksista huolimatta, joiden vallitessa kasvoin. Kummisetäni nimitti Louis-Napoleon Bonapartea alakuloiseksi papukaijaksi. Minua miellytti kuvitella tuo lintu taistelemassa punaista kummitusta vastaan, jona oli luudanvarteen sujutettu linnunpelätti. Ja heidän vaiheillaan näin hyöriviä orleanisteja, joilla oli päärynä pään sijalla, näin kääpiömäisen Thiersin, Girardinin sirkusilveilijänä ja presidentti Dupinin, jolla oli siivilä kasvoina ja venheen kokoiset jalkineet. Mutta erikoisesti minua huvitti Victor Considérant, jonka tiesin asuvan läheisyydessämme, Quai Voltairen varrella ja joka oli kuvattu riippumassa puun oksasta suureen silmään päättyvän pitkän hännän varassa.

XII

SISARUKSET

Äitini vei minut siihen aikaan varsin usein Rue de Bacin varrelle. Talvi lähestyi. Hän osti tuon liikekadun myymälöistä kudinteoksia ja villakankaita, ja herra Augris, yhtä kohtelias kuin epätäsmällinenkin räätälimestari, joka asui vastapäätä sitä taloa, missä Chateaubriand oli kuollut edellisenä vuonna, sai tehtäväkseen valmistaa minulle lämpimän puvun. Kuolemantapauksen muisto ei minua ollenkaan liikuttanut, ja minä silmäilin huolettomasti sitä pyörökuvin kaunistettua ylevä- ja puhdastyylistä ovea, joka oli avautunut hänen lähtiessään viimeiselle matkalleen. Kauniin Rue de Bacin varrella minua ihastuttivat eniten myymälät, jotka olivat täynnä muodoiltaan ja väreiltään ihmeellisiä esineitä, lukemattomia koruompeluksia, kirjoituspaperia kultaisine tai taivaansinisine kirjaimineen, vuodemattoja jalopeuroineen ja panttereineen, vahanukkia taiteellisine hiuslaitteineen, Savoijan biskviittejä, joiden yläpinnassa nähtiin auennut ruusu, samanlainen kuin Pantheonin katossa, ja vihdoin mainioita teeleivoksia, kolmikolkkahattujen, dominolevyjen ja mandoliinien muotoisia. Osoittaessaan minulle kaikkia noita ihmeitä äitini sai ne sanallaan vieläkin merkillisemmiksi. Hänessä oli harvinainen kyky luoda elämää kaikkiin olioihin ja saada syntymään symbolia.

Tämän kadun varrella, Rue de l'Universitén kulmassa, oli siihen aikaan eräs taulukauppias, jonka luo päästiin verrattain ahtaasta, keltaiseksi maalatusta ja ajan tyylin mukaan verrattain runsaasti koristellusta ovesta. Sen yläpuolella olevasta karmisista en sano mitään, koska mieleeni ei ole jäänyt siitä minkäänlaista muistoa, mutta varmaa on, että karmisia kannattaviin olkakiviin nojasi käsivarren korkuisia kuvioita, joita sommiteltaessa oli oudolla tavalla käytetty ihmisen, nelijalkaisten ja lintujen jäseniä. Ne eivät oikeastaan olleet khimairoja, koska eivät mitenkään polveutuneet jalopeurasta ja vuohesta, eivät myöskään aarnilintuja, sillä niiltä puuttuivat naisenrinnat. Niiden yölepakon-päissä olivat pitkät korvat, ja niiden hoikat ruumiit muistuttivat vinttikoiraa. Nykyjään nähdään Suresnes-sillan lyhtyjalustoissa pieniä haaveenomaisia olentoja, jokseenkin samanlaisia kuin nyt puheenaolevat, joita sopisi verrata myöskin Firenzessä olevan Riccardi-palatsin julkisivun lyhtyä pitelevään hirviöön. Sanalla sanoen: ne olivat pieniä koristeellisia kuvioita, jotka oli suunnilleen vuonna 1840 valmistanut Feuchèrenkaltainen kuvanveistäjä; mutta niiden kasvojenilme oli aivan eriskummallinen ja niillä on minun elämässäni sellainen merkitys, etten voi niitä sekoittaa mihinkään muihin samanlaisiin tuotteisiin.

Äitini viittasi niihin eräänä päivänä ohikulkiessamme.

— Katsohan, Pierre, noita pieniä otuksia, sanoi hän minulle. Niissä on paljon ilmettä. Niiden piirteet ovat täynnä ilkeyttä ja hilpeyttä. Voisi viettää tuntikausia niitä katsellen, niin henkeviltä ja eläviltä ne näyttävät! Katsohan, kuinka ne nauravat.