Hän laski päälaelleni valkoisen käsineen peittämän kätensä.
Morinin vastattua hänelle, että olin naapuri, hän virkkoi jälleen:
— Hän on soma. Mutta hänen vanhempiensa tulee varoa: hänen poskipäänsä punoittavat, ja hän on kovin kalpea.
Noihin silmiin, jotka katselivat minua lempeästi, syttyi teatterissa se 'tumma lieska', joka tuhoaa Phaidran; tuo hentoinen käsi, joka nyt lepäsi hellästi päälaellani, antoi liikutettujen katselijoiden nähden merkin Pyrrhuksen surmaamiseen. Rachel, jo sen taudin tavoittamana, johon hänen oli määrä kuolla, etsi sen merkkejä sattumalta portaissa kohtaamansa lapsiraukan kasvoista. Hän erosi teatteristä, ennenkuin minä ehdin kuulemaan hänen näyttämöesityksiään, mutta päälaellani tunnen yhä vielä hänen pienen kätensä kosketuksen.
XVII
'VELI ON LUONNON LAHJOITTAMA YSTÄVÄ'
Tätini Chausson asui Angersissa, missä oli syntynyt ja naimisiinkin mennyt. Leskeksi jäätyään hän hoiti ankaran säästävästi pientä tilustansa ja valmisti vaahtoilevaa viiniä käsitellen sitä ylpeästi ja saidasti. Tehdessään niihin aikoihin suurena pidetyn matkan Parisiin hän asui vanhempieni luona. Tieto hänen saapumisestaan ei herättänyt iloa äidissäni enempää kuin vanhassa Mélaniessakaan, joka pelkäsi tuon maalaisen äreitä mielialoja. Isäni sanoi hänestä:
— Onpa merkillistä, että sisareni Renée, oltuaan kahdeksan vuotta leskenä, edustaa vanhaapiikaa kaameassa täydellisyydessään.
Täti Chausson, joka oli paljoa vanhempi kuin hänen veljensä, laiha ja keltainen, niukasti ja vanhanaikaisesti vaatetettu, näytti vanhemmalta kuin olikaan, ja minä otaksuin hänet ylen iäkkääksi kunnioittamatta häntä siitä syystä enemmän; minä tunnustan tuon epäröimättä. Vanhuuden kunnioittaminen ei ole lapsissa luontaista; se johtuu kasvatuksesta eikä ilmene heissä milloinkaan syvällisenä. Minä en rakastanut täti Chaussonia, mutta kun en tuntenut minkäänlaista haluakaan häntä rakastaa, tunsin oloni hänen seurassaan varsin mieluisaksi. Hänen tulostaan koitui minulle suuri ilo, koska talossa samalla tapahtui muutoksia ja koska jokainen muutos oli minulle tervetullut. Sänkyni siirrettiin pieneen ruusuhuoneeseen, ja minä olin haltioissani.
Oleskellessaan kolmatta kertaa luonamme minun syntymäni jälkeen hän silmäili minua tarkkaavammin kuin ennen, ja tämä tarkastelu ei ollut minulle suotuisa. Hän havaitsi minussa lukuisia ja vastakkaisia puutoksia: harmillista vallattomuutta, jonka vuoksi hän moitti äitiäni huomauttaen, että sellainen ominaisuus oli ankarasti tukahdutettava, rauhallisuutta, joka ei soveltunut ikäkauteeni eikä hänen mielestään ennustanut mitään hyvää, hän havaitsi auttamatonta laiskuutta, hillitöntä toimeliaisuutta, takapajulle jäänyttä älyä ja varhaiskypsää ymmärrystä. Sitäpaitsi hän osoitti kaikkien näiden huonojen ominaisuuksien yhteisen alkulähteen. Tätini mielestä kaikki paha (ja sitä oli paljon) johtui siitä, että olin ainoa lapsi.