Äitini oli sinä päivänä sairaana vuoteessaan, ja minä lähdin viemään raatihuoneelle vanhoja liinavaatteitamme, jotka oli määrätty luovutettaviksi. Tykki jymähteli, ja sankka savu peitti etukaupungit. Miehet huusivat: 'Meidät on petetty! Ne tulevat! Pelastukoon, ken voi!' Naiset kirkuivat niin, että kuolleet olisivat voineet herätä. Samassa juoksi kävelypaikalle kansalainen Desmaisons sulkahattuineen ja kolmivärisine olkavöineen, ja minä näin hänen aivan lähellä hoipertelevan humalaisen tavoin, vievän kätensä otsalleen ja tuupertuvan maahan. Hän oli saanut surmansa sydämeen osuneesta luodista. Ja kauhistuksestani huolimatta ehdin ajatella, että kuoleminen tapahtuu nopeasti. Mutta siitä ei tänä hetkenä huolittu; kohta kaatui kaksi naista katukäytävälle. Seinävierustoita pitkin hiipien saavuin kotiin ja kohtasin ovella parisilaisen tykkimiehen, joka oli tullut hakemaan meiltä puita tykinkuulien kuumentamista varten.
'Onpa lämmin', sanoi hän leikillään, sillä tuuli puhalsi tuimana ja ilmassa oli ensimmäisten pakkasten tuntu.
Minä sanoin hänelle: 'Tulkaa ottamaan.' Mutta samassa juoksi paikalle Chappedelainen tyttö ja huusi minulle: 'Älä anna sille puita, Marie. Eivätkö etukaupungit jo pala riittävästi? Ja eikö ole kyllin paljon kristityitä, jotta ovat joutuneet porsaina paistetuiksi? Kantautuuhan käry tänne saakka. Jos annat puita, saat siitä ansaitun rangaistuksen. Vendéeläiset surmaavat sinut, kun ehtivät kaupunkiin.' Hänet sai niin puhumaan pelko ja edunharrastus, sillä kaupungissa oli rikkaita henkilöitä, jotka luovuttivat rahojaan, jotta saisivat brigantit tulemaan kaupunkiin. Minä vastasin hänelle:
1'Tiedä, Mathilde, että nuo herrat, jos saavat kaupungin haltuunsa, vaativat kymmenysveron ja tuovat mukanaan englantilaiset. Jos tahdot palvella samoinkuin ennen ja muuttua englantilaiseksi, niin tee miten mielit. Minä puolestani tahdon pysyä vapaana ja ranskalaisena. Eläköön tasavalta!' Silloin parisilainen yritti minua suudella. Minä annoin hänelle korvapuustin, niinkuin soveliasta oli. Samassa kuului huudettavan: 'Nyt ne hyökkäävät!' Minä tunsin pelkoa ja sitäkin enemmän uteliaisuutta. Minä puikkelehdin aina valleille saakka ja näin vendéeläisten iskevän pistimiään muureihin porraspuiksi. Mutta tasavaltalaiset ampuivat valleilta pudotellen alas hyökkääjäparkoja, jotka murskautuivat kiviin. Nähdessään vielä riehuvan merenulapan ja luopuessaan siitä toivosta, että englantilaiset saapuisivat, brigantit pakenivat minkä ennättivät. Rantahietikko oli täynnä kaatuneita, jotka yhä pitelivät rukousnauhojaan kiinnipuristuneiden sormien välissä. Chappedelainen tyttö pui heille nyrkkiään ja sanoi, että he olivat kuolleet liian lievän kuoleman. Ja kaikki ne, jotka olivat aikaisemmin tahtoneet jättää kaupungin heidän haltuunsa, solvasivat heitä nyt, koska pelkäsivät joutuvansa ilmiannetuiksi tasavallan kavaltajina!
Niin puhui rouva Laroque, ja minä siis olen kuullut silminnäkijän kertovan tapahtumasta, josta on kulunut enemmän kuin satakaksikymmentä vuotta.
XX
'HIOIVAT HAMPAITANSA NUO JULMAT HIRVIÖT'
(Ronsard)
Kotona elettiin ikäviä aikoja. Isä oli huolestunut, äiti kiihtynyt, vanha Mélanie herkkä itkemään. Katkonaiset lauseet keskeyttivät aterioiden kylmää hiljaisuutta.
— Onko Gomboust pitänyt huolen suorituksesta määräpäivänä?