XXII
ENO HYACINTHE
Sinä päivänä saliin astuessani minä kovin hämmästyin havaitessani äidin siellä keskustelevan erään kunnianarvoiselta näyttävän vanhuksen kanssa, jonka näin ensimmäisen kerran. Hänen kaljussa päälaessaan, jota seppeleen tavoin kiersivät valkoiset hiukset, näkyi vieno rusotus. Hänen ihonsa oli vaalea, silmät siniset, suu hymyilevä. Parta oli vastikään ajeltu; pyöreillä poskilla vain nähtiin jäniksenkäpälää muistuttavat tupsut. Hänen lievenuttunsa napinlävessä oli orvokkivihkonen.
— Onko tämä pieni poikasi, Antoinette? kysyi hän minut nähdessään. Voisi luulla tytöksi, niin on arka ja hentoinen. Hänelle tulee antaa lientä syötäväksi, jotta hänestä tulee mies.
Hän viittasi minua luokseen ja laski kätensä olkapäälleni:
— Kuulehan, pienokainen, sinä olet siinä iässä, jossa ihminen luulee elämän olevan pelkkää hymyilyä ja hyväilyä. Mutta eräänä kauniina päivänä joudumme havaitsemaan, että se on usein ankara ja toisinaan väärämielinen ja julmakin. Toivon, ettei sinun tarvitse sitä kokea kovin kiusallisten olosuhteiden vallitessa. Mutta kuule ja paina mieleesi, että rohkeus ja kunto voittaa kaikki vastukset.
Hänen kasvonsa ilmaisivat vilpittömyyttä ja hyvyyttä. Hänen äänensä tunki sydämeen. Hänen kostuvien silmiensä katsetta ei voinut kestää tuntematta mielenliikutusta.
— Poikani, kohtalo on suonut sinulle oivalliset vanhemmat, jotka tulevat aikanaan opastamaan sinua vaikeassa elämänuran valinnassa. Etkö halua ruveta sotamieheksi?
Äitini vastasi puolestani sanoen, ettei uskonut minun haluavan.
— Onhan se kaunis ammatti, jatkoi vanhus. Sotilas, joka on tänään vailla leipää ja suojaa ja nukkuu oljilla kuin kerjäläinen, aterioi jo huomenna jossakin palatsissa, ja ylhäiset naiset pitävät kunnianaan saada hänelle tarjoilla. Hän tuntee kaikki kohtalon käänteet, elää kaikkien elämää. Mutta jos saat joskus kunnian kantaa sotilaspukua, niin muista, poikani, että sotilaan velvollisuutena on suojata leskeä ja orpoa ja säästää voitettua vihollista. Hän, joka nyt sinulle puhuu, on palvellut Napoleon Suuren armeijassa. Nyt on — valitettavasti — kulunut jo neljättäkymmentä vuotta siitä, kun taistelujen jumala on poistunut maan päältä, ja hänen mentyään ei kukaan kykene johtamaan kotkiamme yli valloitetun maailman. Älä rupea sotilaaksi, poikaseni!