Niin sanoi La Fontaine, joka ei tietänyt, miten sanoa 'ei' neiti de
Sillerylle.
Äitini ei enempää tutkinut nuoren maalaistytön tietojen syvyyttä. Hän sanoi lempeästi mutta varmasti vaativansa hyvää ryhtiä, moitteetonta käytöstä, lupasi kirjoittaa hänelle heti, kun asia tulisi päätetyksi, ja sanoi hänelle hyvästi tuskin huomattavasti hymyillen.
Nuoren Radégonden poistuessa hänen esiliinansa tasku tarttui, miten lieneekään tarttunut, ovenripaan. Tuon tapahtuman huomasin yksin minä; minä havaitsin sen kaikki yksityiskohdat ja ihmettelin sitä hämmästynyttä ja moittivaa katsetta, jonka Radégonde loi ryöstäjä-ripaan, ikäänkuin se olisi ollut henki, joka tahtoi häntä pidättää, kuten nähdään tapahtuvan keijukaissaduissa.
— Mitä hänestä arvelet, François? kysyi äitini.
— Hän on kovin nuori, vastasi tohtori, ja sitäpaitsi…
Mahdollista on, että epämääräinen ja häipyvä aavistus oli paljastanut isälleni Radégonden laadun. Mutta se oli tiessään, ennenkuin ehti ilmilausutuksi. Hän ei päättänyt lausettaan. Minä, vaikka olinkin pieni ja pienten asioiden tasalla, olin kuitenkin nähnyt riittävästi arvatakseni, että tuo nuori maalaisneito muuttaisi rauhallisen asumuksemme taloksi, jossa tuntui liikkuvan aaveita.
— Tyttö näyttää kelvolliselta, virkkoi äitini, ehkäpä saan totutetuksi.
Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, kultaseni, nimitämme häntä
Justineksi.
XXVI
CAIRE
Samana päivänä ja samalla tunnilla syntyneinä me olimme kasvaneet yhdessä. Se oli totellut aluksi nimeä Puck, jonka isäni oli sille antanut, mutta myöhemmin sitä nimitettiin Caireksi, ja tämä nimenmuutto ei ollut kunniaksi, jos näet kunnialla tarkoitetaan moitteettomuutta. Kun havaittiin, kuinka taitavasti se osasi pettää, kuinka kekseliäästi varastaa ja kuinka hedelmällisesti sen mieli kehitteli koiran juonia, ja kun vielä oli pakko ihailla sen kepposissa ilmenevää henkevyyttä ja sukkeluutta, sille annettiin lisänimi Robert Macaire, sen kuuluisan rosvon nimi, jota oli ensimmäisenä esittänyt näyttämöllä Frédérick Lemaitre suunnilleen viisitoista vuotta aikaisemmin ja josta Honoré Daumier'n voimallinen piirrin oli tehnyt pilalehtiin vuoron perään finanssimiehen, kansanedustajan, Ranskan päärin ja ministerin. Nimi Robert Macaire havaittiin liian pitkäksi ja lyhennettiin Caireksi. Se oli pieni keltainen koira, jossa oli vain vähän rotua, mutta paljon älyä. Olihan sillä siinä suhteessa ollut perittävääkin, Finette, sen äiti, suoritti itse ostoksensa, maksoi sisälmysten myyjälle, mitä hänelle kuului, ja kuljetti lihan rouva Mathias'lle keitettäväksi.