Hänen etsiessään jalkineitaan ovenpuolisko paukahti rikki ja joukko asestettuja ja tuohuksia kantavia miehiä syöksähti huoneeseen. Heidän joukossaan oleva Venosan ruhtinas huusi:
— Käykää rakastajan kimppuun! Tappakaa! Tappakaa!
Herttua asettui vuoteen eteen, jossa doña Maria makasi, ja vastusti kolmea miestä, jotka kävivät hänen kimppuunsa (prinssi oli tuonut mukanansa kaikkiaan kuusi miestä, jotka olivat hänen ystäviänsä tai palvelijoitansa). Vaikka soihtujen valo häikäisi hänen silmiänsä, Andrian herttua kykeni väistämään useita iskuja ja antoi puolestaan sangen tuimia. Mutta sitten hän kompastui permannolla lepääviin pöytäastioihin, joissa oli piiraan ja makeisten jäännöksiä. Hän horjahti taaksepäin. Havaitessaan makaavansa selällään, miekka kurkulla, hän tarttui miekkaan vasemmalla kädellä; miehen vetäessä säilä leikkasi kolme sormea ja vääristyi. Andrian herttuan aikoessa nousta eräs hyökkääjistä iski häntä päähän puhkaisten hänen kallonsa. Kaikki kuusi miestä syöksyivät nyt hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet niin hätäisesti, että haavoittivat toisiaankin.
Kun tuo oli tehty, Venosan ruhtinas käski heitä pysyttelemään rauhallisina. Sitten hän asteli kohti doña Maria d'Avalosia, joka oli siihen saakka pysytellyt vuoteen reunalla, ja ajoi hänet miekkansa kärjellä siihen nurkkaan, jossa oli hänen kapiokirstunsa. Siinä hän piti doña Mariaa ahdistuksessa ja sanoi hänelle:
— Puttana!
Häveten alastomuuttansa doña Maria aikoi vetää verhokseen peitteen, joka riippui vuoteesta.
Mutta ruhtinas esti häntä siitä iskien naarmun hänen kupeeseensa.
Seinään nojautuen doña Maria verhosi itseään käsivarsillaan ja käsillään ja odotti.
Ruhtinas huusi yhä:
— Puttaccia!