Ruhtinas ei häntä surmannut, ja se peloitti doña Mariaa.
Sen huomattuaan ruhtinas sanoi iloiten:
— Sinua peloittaa!
Mutta doña Maria osoitti sormellaan Andrian herttuan elotonta ruumista ja vastasi:
— Houkkio! Mitä tuuletkaan minun nyt pelkäävän? Karkoittaakseen pelon ilmeen kasvoistansa hän muistutteli erästä laulun säveltä, jota oli nuorena tyttönä usein laulanut, ja alkoi sitä viheltää.
Ruhtinas raivostui nähdessään hänen uhmailevan ja tuikkasi häntä säilänsä tutkaimella vatsaan huutaen:
— Kas niin! Sinä sporca puttaccia!
Doña Maria lakkasi viheltämästä ja virkkoi:
— Hyvä herra, minä en ole käynyt kahteen vuoteen ripillä.
Tämän kuullessaan Venosan ruhtinas ajatteli, että hän voisi kadotukseen jouduttuaan palata yöllä ja vetää hänetkin kerallansa helvettiin. Hän kysyi: