— Ettekö tahdo ripittäjää?
Doña Maria mietti hetkisen ja pudisti sitten päätänsä.
— Siitä ei ole hyötyä. Minä en voi pelastaa sieluani. Minä en kadu, en voi enkä tahdokaan katua. Minä rakastan häntä, rakastan! Sallikaa minun kuolla hänen syliinsä.
Yhtäkkiä hän työnsi säilän syrjään ja heittäytyi Andrian herttuan verta vuotavan ruumiin päälle sitä syleillen.
Hänet siinä nähdessään Venosan prinssi menetti kärsivällisyytensä, joka oli toistaiseksi estänyt häntä surmaamasta naista, koska hän tahtoi antaa hänen sitä ennen kärsiä. Nyt hän lävisti säilällään alastoman ruumiin. Doña Maria kiljaisi "Jeesus!" kiertyi kerälle, suoristautui ja kaikkien jäsenten vähän aikaa väristyä lysähti hengettömänä permantoon.
Ruhtinas iski häntä vielä useita kertoja vatsaan ja rintaan. Sitten hän sanoi palvelijoille:
— Heittäkää nuo haaskat valtaportaitten juurelle ja avatkaa palatsin portti selkoselälleen, jotta ihmiset saavat kuulla kostosta samalla kertaa kuin häväistyksestä.
Hän käski riistää rakastajankin ruumiin aivan alastomaksi.
Palvelijat täyttivät käskyn. Andrian herttuan ja doña Marian ruumiit makasivat koko päivän alastomina portaitten edessä. Ohikulkijat tulivat katsomaan niitä läheltä. Uutisen levittyä kaupungille tunkeili joukko uteliaita palatsin edustalla. Toiset sanoivat: "Oikein tehty!" Useammat joutuivat surkeata näkyä katsellessaan säälin valtaan uskaltamatta kumminkaan valittaa ruhtinaan uhrien kohtaloa, koska pelkäsivät joutuvansa ruumiita vartioivain asestettujen palvelijain rääkättäviksi. Nuoret miehet etsivät ruhtinattaren ruumiista sen kauneuden jäännöksiä, joka oli ollut syynä hänen perikatoonsa, ja lapset selittelivät toisilleen näkemäänsä.
Doña Maria makasi selällään. Huulet olivat auenneet niin että hampaat näkyivät, ikäänkuin hän olisi hymyillyt. Silmät olivat avoimet ja aivan valkoiset. Hänessä nähtiin kuusi haavaa, kolme vatsassa, joka oli pahoin pöhöttynyt, kaksi rinnassa ja yksi kaulassa. Kaulasta oli virrannut runsaasti verta, ja koirat kävivät nuolemassa haavaa.