Yön tullen ruhtinas käski asettaa kuin juhlapäivinä pihkatuohuksia palatsin muuriin kiinnitettyihin pronssirenkaisiin ja sytyttää pihalle suuria nuotioita, jotta rikoksentekijät voitaisiin nähdä. Puolenyön aikaan toi eräs hurskas leski lakanoita, jotka levitti ruumiitten yli. Mutta ruhtinas käski heti temmata peitteet pois.
Saatuaan kuulla espanjalaisen Avalos-suvun jäsenen osaksi tulleesta häpeällisestä kohtelusta Espanjan lähettiläs saapui itse ja pyysi hartaasti Venosan ruhtinasta lakkauttamaan solvaukset, jotka herjasivat doña Marian sedän, Pescaran herttuan muistoa ja närkästyttivät monia haudoissaan lepääviä suuria sotapäälliköitä, joiden jälkeläinen tämä ylhäinen nainen oli. Hänen täytyi kuitenkin palata tyhjin toimin. Hän kirjoitti asiasta Hänen katoliselle Majesteetilleen. Ruumiit olivat yhä häpeällisesti nähtävissä. Aamupuolella, kun uteliaita ei enää saapunut, vartijat vetäytyivät pois.
Dominikaanimunkki, joka oli pysytellyt koko päivän oven edustalla, pujahti sammuvien tuohusten savunsekaisessa valossa pengermälle, hiipi portaitten luo, missä makasi doña Maria d'Avalos, heittäytyi ruumiin päälle ja raiskasi sen.
Farinata degli Uberti eli kansalaissota
Ed ei s'ergea col petto e con la fronte,
Come avesse lo inferno in gran dispitto.
(Inferno, c. 10.)
[… ja kohos rintansa ja otsa ylväs kuin ois hän halveksinut helvettiä.]
[Dante: Helvetti. X laulu. Eino Leinon suomennos.]
Vanha Farinata degli Uberti istui torninsa parvekkeella katse suunnattuna kaupunkiin, jossa kohosi sakarainen harja toisensa vieressä. Lähellä häntä seisoi veli Ambrogio silmäillen taivasta, jossa loimusi illan rusko seppelöiden hehkuvilla kukillaan Firenzen ympärille kehäksi kiertyneitä kukkuloita. Arnon rinteillä kohosi myrttien tuoksu tyynessä ilmassa. Lintujen viimeiset huudot olivat kajahtaneet San Giovannin kirkkaalta katolta. Yhtäkkiä kuuluivat kahden ratsun kaviot soivan särmäisillä kivillä, joita oli noudettu joen pohjasta tien katteeksi, ja ahtaan kadun suusta ilmaantui näkyviin kaksi nuorukaista, molemmat kauniita kuin pyhä Yrjänä. He kulkivat Ubertin ikkunattoman palatsin ohi, ja kun olivat ehtineet ghibellini-tornin juurelle, toinen heistä sylki osoittaen siten ylenkatsettaan, toinen taas kohotti kättään ja pisti peukalonsa etusormen ja keskisormen väliin. Sitten molemmat kannustivat ratsujaan ja ajoivat täyttä laukkaa puusillan yli. Farinata, joka oli siten nähnyt nimeänsä herjattavan, pysyi rauhallisena ja äänetönnä. Hänen kurttuiset poskensa värähtivät, ja kyynel, joka oli pikemmin suolaa kuin vettä, valui hitaasti hänen ruskeihin silmiinsä. Vihdoin hän pudisti kolme kertaa päätänsä ja virkkoi:
— Minkätähden tämä kansa vihaa minua?